sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Ma-su 13.-19.2. - Viikko 7

Viikko huipentui järvenkiertoon gallardon ja Mjevin kanssa. Oli tutun raskasta, mutta loppuun saakka taas raastettiin sellaisella 5:20/km-vauhdilla räntäsateessa. Sen verran tuntui ilmassa olevan kilpailuhenkeä vuoden 2017 järvenkiertokisan merkeissä, että tuskin kovin moni sunnuntai tulee jäämään väliin…

Piti ihan selata harkkapäiväkirjaa, että milloin on joku viimeksi tullut mukaan Puljulta. No sehän oli marraskuun alussa viime vuonna. Pirkkalan porukka on totaalisen rappiolla, mutta se on vain luonnollista jatkoa pitkälle kehitykselle. Opin nimittäin parin viimeisen järvenkierron aikana, että vielä 1930-luvulla Pirkkalan ja Tampereen raja kulki siellä haulitornin ja Rajaportin saunan tienoilla Pispalassa, mutta sitten Tampere otti omansa ja Nokia vei loput, ja sen tuloksena Pirkkalasta tuli lähinnä lentokenttää hoitava loiskunta.

Vaikka Pulju on ollut autio kuin Pirkkalan keskusta joka sunnuntaiaamu, niin tänään sentään joku oli jättänyt Vintsaajille terveiset lumeen Puljun alikulun kohdalle. Kiitos näistä terveisistä! Tällaisten mentaaliharjoitusten jälkeen edelleen odotamme ihan oikeita ihmisiä sieltä mukaan.

Muita uutisia viikon varrelta:
- Käytiin gallardon kanssa kokeilemassa tonneja. Edellisistä kokeiluista olikin jo niin kauan, että olipa vaikeaa…
- Edelleen on suunnitelmissa aloittaa lihaskuntotreeni ja uinti ja rullaluistelu ihan heti kohta. Niitä odotellessa…
- Katsoin uudelleen Game of Thronesin kauden 6, ja odotan malttamattomana seuraavaa kautta.
- Olen seurannut Trump-draamaa CNN:ltä erittäin aktiivisesti ja voin jo väittää olevani asiantuntija. Parasta reality-TV:tä ikinä. Suomen uutisista saa kyllä ihan väärän kuvan tilanteesta. Surkeaa uutisointia, mutta mitäpä muutakaan fake-medialta voisi odottaa;-)
- Lahden mitaliveikkaus: Naisten viestistä pronssi, henkilökohtaisilta matkoilta ei mitään. Miesten viestistä ei mitään, henkilökohtaisilta matkoilta 2 mitalia. Muista lajeista ei mitään. En tosin muista onko siellä jotain kumparelaskuja tai muita lökäpöksylajeja, mutta ei kai niitä ole. Suomelle siis kolme mitalia total.

Viikko 7 (13.-19.2.2017)

Juoksua 71km (5:16/km).
Liikuntaa yhteensä 7h 50min.

Pientä progressiota edellisiin viikkoihin verrattuna ja ehkä fiiliskin on vähän parempi. Yritetään taas ensi viikolla päästä lähemmäs saturaista.

Ei kommentteja: