Viikko 28 (9.-15.7.2018) - NUTS!!

Juoksua 160km (konttausvauhtia…)
Liikuntaa yhteensä 27h 55min.

Projekti NUTS on suoritettu!
Kisa rastitti myös tavoitteeni #71 100-listastani vaikka tulos ei ihan sitä parasta A-ryhmää ollutkaan. Elämysmatkailunakin tuo oli silti niin rankka reissu, että kyllä se kelpaa;-)
Tulipa pitkä raportti, mutta en jaksa karsia…

Viikko siis huipentui NUTS-kisaan Ylläkseltä Hettaan. Alkuviikolla tein lähinnä kevyitä aamulenkkejä ja tankkasin varsinkin nestettä huolella. Kaikki ennusteet lupasivat kisaan haastavan lämmintä keliä, mikä myös toteutui. Vintsaajien kanssa toteutettu NUTS-projekti onnistui valmistautumisen kannalta niin hyvin kuin vain voi, sillä me kaikki neljä pisimmälle matkalle ilmoittautunutta pääsimme lähtöviivalle kutakuinkin terveinä ja siinä kunnossa, mitä meiltä nyt voi odottaa.

Startti pisimmälle 134km matkalle oli perjantaina klo 18. Kaikilla meillä oli oma matkasuunnitelmamme kisapaikalle. Minulta matka Ylläkselle taittui ensin yöjunalla Helsingistä Rovaniemelle ja sieltä sitten bussilla Kittilään ja taksilla Ylläkselle. Matkalla oli ongelmia, mutta olin kuitenkin perillä useita tunteja ennen starttia. Kun Tappi vielä tarjosi lounaaksi herkullista soijarouhetta, niin starttiviivalla kaikki oli kunnossa. Suuret kiitokset Tapille ja Terhille valmistautumispaikan tarjoamisesta Ylläksellä ennen kisaa, kun oma majoitukseni oli vasta Hetassa!

Tässä kuva lähtöpaikalle Koskisten majapaikan parvekkeelta kisaan valmistautuessa.

Vintsaajat ennen starttia. Kuvassa vasemmalta alkaen minä, sauvakävelijä-mjev, gallardo ja Tappi. Ja kuvassa vielä mukana sprinttimatkan (melkein oikeat juoksijat) jaha ja moguli, joilla startti oli vasta 18 tuntia myöhemmin, mutta silti tuo Bunkkerin Kaiun tiimi meni minusta ja Tapista ohi viimeisellä huoltopaikalla noin tunti ennen maalia. Respektit vain kavereille, joilla polvi nousee!

Lähdössä oli kuuma ja muutenkin pelotti, joten maltilla piti lähteä liikkeelle. Mjev katosi sauvoinensa heti startista horisonttiin, mutta gallardon ja Tapin kanssa me tamppasimme Yllästä ylös yhtä matkaa. Luulisin, että vauhti pysyi sopivasti kurissa vaikka yli puolen tunnin nousu helteessä vei väkisinkin voimia. Kohtalokkaaksi osoittautui kuitenkin vasta alamäki Ylläkseltä. Melko jyrkkää laskua riitti pitkään ja tuo oli ihan uudenlaista rasitusta jaloille. Yritin lasketella rennosti, mutta laskun lopussa oli helppo huomata, että nyt menivät reidet pahasti tukkoon. En tiedä olisiko hitaampi vauhti alamäessä auttanut, mutta en ole siitä ainakaan varma. Jalat eivät tuosta toipuneet kunnolla koko matkan aikana, ja aluksi olo oli ihan toivoton, kun matkaa oli jäljellä sentään vielä 130km;-) Onneksi yhtä isoja alamäkiä ei enää myöhemmin ollut, mutta tuon johdosta en pystynyt juuri alamäkiä enää jatkossa juoksemaan ja se vei keskivauhdista valtavasti pois.

Loppumatka olikin sitten hölkkää ja kävelyä väsymyksen tasaisesti lisääntyessä. Maisemat olivat upeat ja erityisesti yöaikaan niistä pystyi jopa jonkin verran nauttimaan. Kannoin koko ajan mukana paljon vettä ja join koko ajan, joten nestehukkaa tuskin juurikaan tuli. Perjantain kuumuus kyllä vaikutti silti, koska ei hyvä juominenkaan riitä. Parhaat hetket minulla olivatkin yöllä, kun hölkkä tuntui helpolta ja nesteytyksen kanssa ei ollut ongelmia.

Tässä saavutaan ekaan huoltopisteeseen reilun tunnin juoksun jälkeen (kuva Jari Hamari).

Alkumatkan reitti oli Tapille Ylläksen hiihtoreissuilta tuttu ja hän osasi varoittaa tulevista mäistä. Itse en enää matkalla vastaan tulleiden paikkojen nimiä muista. Kaikki ne olivat jotain keroja tai kuruja. Ylläksen jälkeen oli pian vuorossa aika karmea jyrkkä ja loputtoman pitkä nousu louhikkoista rinnettä pitkin. Sitä on kuulemma myös hiihdetty ylös, mutta en ole ihan varma uskonko;-)

Kivilouhikkonousun tamppausta. Gallardo on jo ehtinyt ylemmäs kuvaamaan ja minä tulen siinä jonossa toisena ja Tappi heti perässä.

Olisikohan tämä kuva saman mäen päältä jostain ylempää? Reitillä oli siellä täällä kuvaajia myös järjestäjän toimesta ja kaappasin tämän kuvan jostain kansiosta (Photo: @onevisionfi #nutsyllaspallas2018).

Yön tullessa juoksusta tuli selvästi mukavampaa viileämmän kelin takia ja minulla ei edes varsinaista yöstä johtuvaa väsymystä tullut, vaan olo oli koko ajan melko virkeä. Jaksotimme matkaa huoltopisteiden mukaan ja etenimme rauhallisesti siis kolmisin Tapin ja gallardon kanssa. Tässä vaiheessa muita näkyi enää hyvin harvakseltaan. Lähinnä huoltopisteiden kohdalla törmäsi muihin kisailijoihin.

Tässä ollaan taas kiivetty joku-keron päälle ja Ylläs näkyy kaukana taustalla. Aika monta tuntia piti edetä, että sitten joskus päästiin niin kauas ettei Yllästä enää näkynyt...

Matkantekoa jollain helpommalla pätkällä gallardon kuvaamana.

Gallardolla oli lyhyitä heikkoja hetkiä lukuunottamatta koko ajan hieman enemmän menohaluja kuin meillä muilla ja olisikohan se ollut jossain 10 tunnin hujakoilla viimeisellä osuudella ennen Pallakselle saapumista, kun gallardo sitten katosi johonkin mutkan taakse ja emme häntä sitten reitillä enää nähneet. Maaliin hän tulikin sitten lopulta noin tuntia ennen minua ja Tappia. Minä jo tuossa vaiheessa ajattelin, että juoksu Tapin kanssa maaliin saakka vähentäisi oleellisesti keskeytysriskiä. Kyllä tuolla jo ennen Pallasta pääkoppa oli sen verran kovilla, että jos olisi pitänyt yksin taivaltaa, niin olisi saattanut aika synkkiä ajatuksia tulla mieleen. Pallakselle olisi ollut niin helppo keskeyttää (ja todella moni niin myös teki), mutta kun olimme siellä yhdessä, niin eihän sitä sitten voinut;-)

Viimeinen huoltoväli ennen Pallasta oli raskas. Jossain sillä välillä tuli matkallisesti puoliväli täyteen ja usko meinasi kyllä loppua maaliinpääsyn suhteen. Tällä välillä tavoitimme myös Hazorin ja Antin, joilla matkanteko oli päättynyt Antin energiaongelmiin. Jotenkin Antti kuitenkin taisteli vielä sieltä Pallakselle saakka vaikka aika pahalta se näytti. Hazorillehan tällainen luontoretki ei tainnut nostaa edes hikeä pintaan ja hän kiiti loppumatkan Pallakselta maaliin pari tuntia meitä nopeammin (sauvakävelijä kun on).
Pallaksen huollossa "saavutimme" vielä myös gallardon ja Mjevin, kun tuohan oli ihan kunnollinen ruokahuolto, jossa vietettiin enemmänkin aikaa. He kuitenkin jatkoivat matkaa melkein heti kun me vasta saavuimme paikalle.

Tässä olemme lähdössä jatkamaan matkaa Pallakselta. Mieliala nousi huollossa selvästi vaikka matkaa oli aivan lohduttomasti jäljellä. Oli oikeastaan selvää, että enää matka ei kesken jäisi.

Pallakselle ja sitä seuranneelle joku-kerolle nousu oli pitkä ja raskas. Onneksi sieltä ei kuitenkaan ollut vastaavaa jyrkkää alamäkeä kuten Ylläkseltä. Sen sijaan Pallaksen jälkeen seurasi aivan loputon määrä kivikkoista polkua ylös ja alas keroja ja kuruja. Maisemat täällä olivat kyllä todella hienot! Pallasta seurannut pätkä oli henkisesti raskas, kun maasto olisi ollut tuoreille jaloille ihan hyvin juostavaa melkein koko ajan, mutta tukkoisilla jaloilla joutui kivikot pääosin kävelemään kaatumisen pelossa. Kävellen matka sujui lohduttoman hitaasti välillä jopa 3-4kmh-vauhtia ja kun koko ajan näkyi jopa 10 kilometriä reittiä eteenpäin, niin tuntui etteihän tuonne seuraava-kerolle pääse ikinä!

Pallaksesta seuraavaan huoltoon matka kesti siis todella kauan. Sen jälkeen kisaan tuli kuitenkin uutta virkistystä, kun sprinttimatkalaisia alkoi tulla takaa ohi. Ensimmäisenä tietysti Henri Ansio, joka ohitti meidät heti tuon ekan huollon jälkeen. Laskimme, että hän oli tullut vintsaa tuon ekan välin (!!!!!!!). Siis välin, jossa oli Pallas ja jätti-keroja vaikka muille jakaa. On kyllä hyvin lähellä, että Ansio olisi tällä hetkellä Suomen kovin kestävyysjuoksija kansainvälisessä vertailussa, sillä kyllä vuorijuoksujen kansainvälinen kärki on todella kova ja hän on siellä säännöllisesti pistesijoilla. Vaikka ohitus tapahtui ylämäessä, niin hyvä kun ehdimme polulta väistää Ansion jalkojen töminän kuultuamme;-) Ja tarina lisäksi kertoo, että Ansio ohitti Mjevin viimeinen-keron nousussa edelleen samaa karmeaa vauhtia...

Jahan ottama kuva joku-kerolta seuraava-kerolle. Tällaista maastoa kuljettiin tunnista toiseen. Kuvassa "tie" saattaa näyttää hyväkulkuiselta hiekkatieltä, mutta ihan kivikkoa se oli koko ajan.

Joskus ne tunturit kuitenkin loppuivat ja ikuisuuden jälkeen edessä oli enää viimeinen-kero, jonka jälkeen maaliin olisi reilu kymppi tiejuoksua! Sen verran NUTS vielä teki kiusaa, että se viimeinen-kero oli tappavan pitkä ja jyrkkä. Nyt oli nousuvauhtikin muuttunut melkoiseksi laahustamiseksi. Aina kun luuli päässeensä ylös, niin "huipun" takaa paljastui uusi nousu. Sain kuitenkin voimia nousuun siitä, että kuvittelin Hazoria mielessäni erilaisiin keskiaikaisiin kidutusvälineisiin. Hazor oli nimittäin Pallaksella iloisesti huikannut, että ei tässä Pallaksen jälkeen oikein mitään nousuja enää ole "ja se viimeinen-kero on ihan lyhyt".

Viimeinen-kero on voitettu. Pakko oli istahtaa hetkeksi vaikka melkoinen tuuli kävi tuolla ylhäällä. Samalla ukkostakin kuului läheltä ja sen takia piti kiirehtiä alas, kun ei huvittanut jäädä ukkosenjohdattimeksi tuonne.

Mäki alas viimeinen-kerolta oli pitkä ja kivikkoinen, mutta viimeiseen huoltoon oli vain muutama kilsa. Tällä pätkällä jaha ja moguli saivat meidät kiinni ja nappasivat ohimennessään vielä kuviakin. Eli tässä siis Bunkkerin kaikukin meni menojaan. Meno oli kyllä todella kevyen näköistä molemmilla!

Viimeinen huolto lähestyy (kuva jaha).

Viimeinen reilun kympin tiepätkä sujui ihan hyvää kävely-hölkkää ja maali tuli lopulta vastaan ajassa 25:42:10. Kello oli vähän vaille kahdeksan lauantai-iltana. Maalissa ei näemmä kuvia enää tullut otettua. Pääsin vielä Bunkkerin kaiun tiimin huoltoautolla parin kilsan päässä sijainneeseen hotelli Hettaan ja unten maille, kun muilla oli vielä edessä pitkä ajomatka takaisin Ylläkselle.

Kokonaisuutena tämä projekti oli erinomainen ja olen tyytyväinen lopputulokseen vaikka tietenkin halusin pystyä juoksemaan suuremman osan matkasta. Kyllä tämä taas muistutti, että excel-laskelmat ja oikea eteneminen maastossa ovat aika eri juttuja;-) Tällä kertaa suorituksesta ei lopulta tullut fyysisesti niin kova kuin joistain aiemmista ultrista, mutta pääkoppa oli kyllä ihan riittävän kovilla.

Nyt muutama päivä kisan päättymisen jälkeen jalat ovat ihan hyvässä kunnossa ja portaissa kulkeminen ei tuota ongelmia. Kevyet lenkit kulkevat mukavasti. Mitään hiertymiä tai muita pikku-vammoja ei syntynyt. Yhtään varpaan kynttä ei irronnut. Takareidet eivät äksyilleet yhtään. Kaaduin matkalla vain kerran ja mitään pahempaa ei siinä sattunut. Nesteiden tai energian imeytymisen kanssa ei ollut ongelmia, missä varmaan oli isoksi avuksi se, että jalkojen hyytyminen vähensi juoksua tehokkaasti.

NUTS:in tapahtumista julkaistaan järjestäjän toimesta hienoja kuva-albumeja, joita selaamalla joutuu kyllä äkkiä koukkuun näistä tapahtumista. Myös viime viikonlopun tapahtumasta on jo Flickr-kansio (kuvia ilmeisesti tulee sinne vielä lisääkin). Tässä satunnainen otos tuosta albumista jostain Pallaksen ja Hetan väliltä:
https://www.flickr.com/photos/149944503@N08/41619268510/in/album-72157671201503368/

Yksi suurimmista etukäteispeloistani kisaan oli Lapin räkkä. Mutta hyttysistä ja sen sellaisista ei ollut juurikaan haittaa. Ihan lopussa viimeisellä tiepätkällä oli pientä kiusaa, mutta muut hyökkäykset olivat melko satunnaisia. Paarmoja jonkin verran kierteli juoksun aikana, mutta ei paljon sen enempää kuin kauniina kesäpäivänä kaupungin ulkopuolella juostessa etelässäkään. Tällä hetkellä molemmissa säärissä on kyllä kutiavia pistoksia jonkin verran, varmaankin juuri sieltä ihan kisan lopusta.
Suuri pettymys sen sijaan oli, että en nähnyt matkalla ainoatakaan poroa! Pari kertaa kuului ekalla puolikkaalla porokellojen kilinää, mutta elukat olivat jossain metsän piilossa.

Garminin säädin lähdössä "ultra-moodiin" ja se oli kyllä paha virhe. Akku olisi ehkä riittänyt muutenkin ja tuo ultra-moodi osoittautui ihan pelleksi. Matkan mittaus toimi surkeasti, mutta olihan siinä pientä viihdettä matkalle, kun gallardolla oli sama mittari samassa ultra-moodissa, ja eroja tuli mittoihin kilometrikaupalla ihan lyhyilläkin matkoilla. Tämän kokemuksen perusteella ultra-moodi on täysin käyttökelvoton.

Koska tästä projektista jäi varsin positiivinen fiilis, niin uusi ultraprojekti startannee jo varsin pian. Sitä ennen pidän lyhyen tehotreenikauden, jossa yritän vielä kerran saada vähän lisää voimaa jalkoihin ja sitä kautta vauhtireserviä pitemmille matkoille. Huhut kertovat, että iso joukko Vintsaajia suunnittelisi jo osallistumista ensi kesänä Kauhajoen 6vrk-juoksuun, mutta minä vielä pohdin uskaltaisiko ihan tuollaiseen sentään osallistua...

PS. Täällä on Hazorin raportti omasta matkastaan hienoine kuvineen!
Ja Tapin tarinat löytyvät nyt täältä!