sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Ma-su 13.-19.3. - Surkea viikko 11

Niinhän siinä kävi, että edellisen sunnuntain vintsattu järvenkierto oli huonokuntoiselle liikaa. Vaikka se juoksu menikin vielä silloin ihan mukavasti muutamaa viimeistä kilsaa lukuun ottamatta, niin palautumista ei tapahtunut koko viikolla.
Tarkoitus oli juosta kunnollinen treeniviikko, mutta ei pystynyt. Kaikki lenkit olivat huonoja ja kerta toisen jälkeen jätin suunnitellut lenkit tekemättä.

Viikolla tuli siis tehtyä muutama häröily ja yksi keskeytetty yritys juosta reipasta (=alle vintsaa). Viikon ainoaksi suoritukseksi jäi taas sunnuntain järvenkierto.

Järvenkierrolla olivat mukana tänään gallardo, harpatti ja Mjev sekä suurta häpeää edelleen kärsivä Veterano, mutta Vetsku veti kengällä vain muutaman kilsan. Kuten tavallista, niin keskustelimme matkalla Kreikan ja Rooman historiasta ja länsimaisen kulttuurin kehityksestä ja Ranskan vallankumouksesta (joka oli huono vitsi). Tappi on selvästi ollut liian kauan poissa, kun juttujen taso on mennyt tuollaiseksi! Harpatti kyllä yritti herättää alatyylistä keskustelua, mutta ei se onnistunut ilman Vimppoja.

Kirjasin myös kalenteriini rogainingin MM-kisan jossain Venäjän tuntumassa joskus elokuun tienoilla. Olen selvästikin varmistamassa varamiesasemani Vimppojen joukkueessa, kun ns. perämies-rooli on ehkä tarjolla, kun sunniteltu peris ei käy lenkillä lainkaan. Saapa nähdä miten käy, mutta pitää varmaan alkaa treenata juoksemalla vieläkin hitaammin.

Tänään siis järvenkierto 5:11/km, joten seuraavaa vintsaamista jäädään odottamaan,

Viikko 11 (13.-19.3.2017)

Juoksua 68km (5:15/km).
Liikuntaa yhteensä 6h 35min.

Ehkä sitten ensi viikolla…
Onhan se pakko myöntää, että yrittäjyyskin on vienyt energiaa aika lailla ja työpäivät ovat olleet pitkiä. Mutta ei se silti selitä, miksi ei kulje..

PS. Katsoin juuri naisten Quebecin MC-hiihdon viimeisen osakilpailun. Pelkkää tuskaa on kuunnella Mertarannan-Roposen sekavaa ja typerää kommentointia. Tämän päivän kisa oli kyllä pohjanoteeraus molemmilta. Pakko se on kai katsoa lähetykset ilman ääntä, kun muitakaan selostajia ei ole tarjolla.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Katselin tänään ampumahiihtoa ja mute-nappiin oli siinäkin pakko koskea aina välillä. Kommentoi Marko

harpatti kirjoitti...

Tuosta saattoi jäädä kuva, että muut jutteli sivistyneitä juttuja historiasta ja meitsi huuteli rivouksia väliin. Mutta ei toki, olen nimittäin lukemassa juuri Julius Caesarista kertovaa kirjasarjaa ja sen pätevöittämänä olin paneelin aktiivinen kommentoija. Ja kun pjh osaa ulkoa kaikki yle teeman dokumentit saatiin aiheesta varsin asiantunteva keskustelua.
Yritin toki ehdotella jossakin vaiheessa, että loppuaika jutellaan kyllä moottoriurheilusta, jääkiekosta tai naisista, mutta aika vaisuksi tais jäädä. Olisko oltu loppuaika hiljaa en muista tarkasti.

Toki pari kertaa todettiin, että Enon Kisa-Pojat on nyt muodissa. Olenhan sentään EK-P:n seuranmestari 1000m juoksussa pojat 12 sarjasta.

pjh kirjoitti...

^Vahvistan kyllä, että tarkoitus ei ollut antaa tuollaista kuvaa harpatin kontribuutiosta keskusteluun, vaikka vahingossa paljastinkin, että Caesar kuolee väkivaltaisesti kirjasarjan viimeisessä osassa.
Jäi muuten epäselväksi mikä oli tonnin mestaruuden tuonut voittoaika tuolloin? Voit varmaan tarkistaa sen seinällä olevasta voittoplakaatista ja diplomista?

harpatti kirjoitti...

Ei ole kyllä tarkkaa muistikuvaa voittoajasta. Sen muistan, että ratkaisin pelin jäätävällä pitkällä kirillä. Kun joku kanssakilpailija otti loppukirin kierrosta liian aikaisin ja kun en muutakaan keksinyt niin juoksin sen kiinni ja jatkoin samaa menoa vielä viimeisenkin kierroksen.