sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Viikko 5 (29.1.-4.2.2018)

Juoksua 80km (5:37/km)
Liikuntaa yhteensä 10h 40min.

Tulipa todella kevyt viikko vähän vahingossa. Varmaan ihan OK tähän paikkaan.

Viikon treenit:

Ma: Palauttelua eilisestä ylipitkästä lenkistä. Illalla sentään pieni crosstrainer-verryttely.
Ti: Kahden kevyen lenkin päivä: aamukasi matolla ja illalla 11km ulkona.
Ke: Aamuseiska matolla. Illalla Markon kanssa Pispalan portaissa. En jaksanut kunnolla ylös saakka kertaakaan! Tämä kyllä osoitti selväksi ylläspallaksen tärkeimmän treenikohteen. Etureisiin tarvitaan rutkasti voimaa ja jaksamista, tai muuten matka päättyy ekaan rinteeseen.
To: Helsinkipäivä. Ei ehtinyt/jaksanut tehdä mitään.
Pe: Aamulla ennätyslumityöt, jotka vastasivat melko tarkkaan yhtä järvenkiertoa kestoltaan ja melkein teholtaankin. Perinteisesti lumityöt eivät kuitenkaan pääse treenikalenteriin. Väkisin väänsin lumitöiden päälle pienen mattolenkin ja päivä olikin sitten pilalla. Illaksi suunniteltu päätreeni jäi tekemättä.
La: Jotenkin on ollut vaisu viikko motivaation osalta, niin pakotin itseni käymään Tampere Parkrunissa, jotta saisin edes jonkinlaisen treenin. Oli karmean kylmä (-10 astetta) ja tuulistakin, niin eihän siellä huvittanut juosta, mutta tein kuitenkin hyvän yhtenäisen treenin kotoa Ratinaan ja takaisin. Myöhästyin aavistuksen startista ja ei vauhtikaan tainnut tuolla kisapätkällä juuri edes nousta verkasta (5km pätkä 23min), mutta hyvä lenkki kuitenkin. Uskomattomasti Parkrunissa usein käyvä britti veti kengällä edelleen shortseissa ja kesäkamppeissa pelkällä paidalla ilman päähinettä tai käsineitä! Tosin kyllä taisi olla aika kylmä ihan näin ulkopuolelta ilmeestä arvioiden…
Illalla oli tarkoitus vielä hölkätä jotain, mutta enpä sitten tehnyt mitään.
Su: Järvenkierto 15 asteen pakkasessa. Mukana silti kuusi sankaria ja juoksusta tuli vieläpä loppua kohti kiihtyvä, kun joukon eniten laihtunut vedätti Pispalasta alkaen ihan reipasta. Minullakin oli erittäin hyvä päivä ja juoksu kulki niin hyvin kuin tuossa talvivarustuksessa nyt voi kulkea. Kiva on juosta, kun voi välillä ihan nauttia ja jokainen askel ei ole pakkopullaa!

Vaikka takana onkin ihan OK viikko, niin kovin on hidasta minkäänlainen tuloskehitys (tai siis olematonta). Vajaan kuukauden ikäinen Garmin FR935 on kuitenkin sitä mieltä, että kuntoni on "ylivertainen". Luulisin, että se on korkein mahdollinen kategoria, joten siltä osin treenit on nyt tehty. Onneksi kuitenkin löysin myös kehityskohteita ylläspallasta ajatellen. Garmin nimittäin sanoo "Your fitness age is that of an excellent 20 year old." Olen siis 20-vuotiaan tasolla ja sillähän ei ylläspallaksella pääse mihinkään. Kaikki tietävät, että kestävyyslajeissa 20-vuotiaat ovat ihan raakileita. Tavoittelenkin jäljellä olevien reilun viiden kuukauden aikana pääseväni tasolle 30-35 vuotta, mikä olisi ihanteellista pitkää kisaa varten. Ja onhan minulla lisäksi vielä noin 5kg jäljellä sinne BMI20-tasolle.

Ensi viikolla taas satanen rikki.

Ei kommentteja: