lauantai 17. joulukuuta 2016

Ma-la 12.-17.12. - Pientä kehitystä…

Olipa taas kiireinen viikko! Sharpeye Systems (eli uusi päätyöni) otti muutaman askeleen eteenpäin ja vielä on pari tärkeää juttua, jotka pitäisi ehtiä tänä vuonna tehdä. Rahoitusta ja partnereita/työntekijöitä kovasti etsitään ja ei tilanne nyt ihan surkealta näytä. Ei vaan tunnit riitä vuorokaudessa. Tammikuussa pyrin kyllä täällä julkaisemaan Sharpeyen ensimmäisen juoksusovelluksen!

Ja onhan minulla sivutyönä kaksi muutakin startup-juttua, joissa niissäkin on jotain töitä tälle vuodelle, joten ei tule aika pitkäksi. Pjh Running on onneksi kuitenkin enemmän sellainen kesäjuttu, vaikka pitäisi keksiä jotain mullistavaa uutta ajanottosysteemiin. En minä pärjää tarjouskilpailuissa näin pienillä resursseilla vaikka hinnat saan kyllä kohdalleen. Pitäisi uskaltaa ostaa enemmän antenneja ja chippejä etc., jotta voisi tarjota useampia väliaikapisteitä ja kaikkea sellaista isompiin kisoihin. Sinänsä olen nyt jo varma, että järjestelmä skaalautuisi helposti mihin vaan. Jos vaikka löytyisi joku innokas partneri, joka ehtii näitä juttuja viedä eteenpäin, niin otapa yhteyttä!

Vähän tuo kiire on syönyt juoksumotivaatiota, mutta jos jalat olisivat kunnossa, niin olisin juossut paljon enemmän. Liikuntasaralla tämä viikko on silti ollut varovaisen positiivinen, joskin määrät olivat olemattomat.

Ma -

Crosstrainerilla tunti hyvällä vireellä. En saanut raahattua itseäni juoksemaan.

Ti 10km, 51min

Kympin hölkkä Pirkkahallissa Markon kanssa. Normaali melko huono vire.

Ke 6km, 32min

Aamulenkki matolla.

To -

Työkiireitä. Kyllä otti päähän lintsaaminen tosi rajusti.
Olin kuitenkin kuuntelemassa Henkka Hyppösen innostavaa puhetta. Ja unohtui ihan mainita, että viime viikolla pääsin vastaavassa tilaisuudessa kuuntelemaan jotain Duudsoneista. Hävettää tunnustaa, että en ole koskaan nähnyt yhtään Duudson-ohjelmaa, mutta esitys oli kyllä hieno/hauska.

Pe 10km, 53min

Tunti crosstrainerilla ja kympin mattohölkkä. Tänään (kuten eilenkin) piti olla ohjelmassa joku reippaampi treeni, mutta aina siihen jonkun syyn keksii, miksi ei voi tehdä. Nyt meillä oli illalla Wihan syyskokous ja puheenjohtajana piti valmistella kokousta. Kokous meni kyllä illallisineen oikein mukavasti;-) Kapinaliikettä yhdistyksessä ei ole vielä syntynyt ja sain(?) jatkaa puheenjohtajana. Wihan kilometrit siis järjestetään ensi vuonnakin. Ei voitu lopettaa, kun on juhlavuosi (10v Pirkkahallilla) ja Tappi on luvannut juosta satasen.

La 11km, 53min

Ap: crosstrainer 40min.

Crosstrainer-fiilis on varovaisen positiivinen. Olen nyt päässyt takaisin sellaisiin watteihin, joita ei pariin vuoteen Koikkarin kellarissa ole nähty. Nyt jos vedän vielä näillä samoilla wateilla 90min (>200W ilman käsiä), niin sitten olen tyytyväinen;-)

Katselin muuten jonkun typerän TV5:n Steven Avery -dokumentin tuossa polkiessani. Ohjelma oli surkea, mutta tarina melko ihmeellinen. Siinä sanottiin, että tarinasta on tehty Netflix-sarja "Making a Murderer" (jutun idea on siis onko murhaepäilty syyllinen vai lavastiko poliisi kaiken). Tuo Netflix.sarja on jotenkin jäänyt minulta huomaamatta, mutta kai se on nyt pakko katsoa. Aivan loistava esimerkki tapauksesta, jossa katsojan syyllinen/syytön-käsitys riippuu 100% siitä miten asia telkkarissa esitetään. Minäkin vaihdoin mielipidettäni 10 kertaa tämän ohjelman aikana;-)
Jos joku on jo nähnyt Netflix-sarjan, niin kertokaa kannattaako katsoa?
Dokumentista minulle jäi lopulta fiilis, että ei olisi pitänyt tuomita, koska olen ehdottoman "reasonable doubt"-periaatteen kannattaja. Onneksi Avery on sen verran epäsympaattinen kaveri, että ei kyllä vie yöunia vaikka nyt viruukin vankilassa. Varmaan se ainakin paljon muita rikoksia oli tehnyt;-)

Ip: vr3 + 4 x 1000m/2min + vr3, 52:51, 4;54/km.

Vetotreeni!!! Kävin Pirkkahallissa ja sain jotenkin kiusattua itseni neljään tonnin vetoon, joista kolme meni jopa alle 4 minuutin! Valitettavasti oikea takareisi kipeytyi heti uudelleen ja muutenkin hermotus oli surkeaa, mutta oli tämä ihan toista kuin ulkona reippaan juoksun yritys. Ensi viikolla kaksi vetotreeniä!

Huomenna järvenkierto, jos jalka ei mene yön aikana huonommaksi.

2 kommenttia:

kierroksella ohitettu kirjoitti...

Ilman muuta kannattaa Netflix-sarja katsastaa! Ajankohta vaan on syytä valita niin, ettei ole muita kiireitä. Kymmenen tunnin katsomiseen ei todennäköisesti nimittäin oikein montaa päivää saa menemään...

pjh kirjoitti...

Kiitos vinkistä! Eiköhän joulun pyhinä tuollainen 10 tunnin sessio löydy helposti;-) Kokemusta on.