sunnuntai 11. joulukuuta 2016

La-su 10.-11.12. - Teivocup + Viikko 49

La 15km, 1h 20min.

Ap: kevyt 7.8km, 43:15, 5:33/km; vr 2 + kisa 5km (21:31) + vr1 (yht 7.7km), 36:39, 4:44/km.

Kävin aamulla Pirkkahallissa hölkkäilemässä Markuksen ja Tapin kanssa pienen pätkän ennen omaa Teivoon lähtöäni. Nuo hesselit olivat siis siellä pyöräilemässä aiheuttaen suurta vaaraa oikeille urheilijoille. Toivottavasti joku tekee lopun tuosta touhusta;-) Pyöräilyn jälkeen sitten yritettiin hölkällä saada vähän hikeäkin pintaan. Totesimme siinä, että Tapilla on näemmä vielä hieman matkaa tavoiteltuun satasen juoksukuntoon.

Minulla sen sijaan on treeni tarttunut. Ei ole mennyt hukkaan kova työ. Vähän oli taisteltava, että sai itsensä raahattua Teivoon. Jalat olivat "hieman" puupökkelöinä ja jos en olisi maksanut osallistumista etukäteen, niin kotisohvalle olisin jäänyt. Siellähän oli nimittäin vielä nastakeli ja kaikin puolin ikävä arktinen olosuhde.

Onneksi lähdin, sillä ainoa huono puoli lopulta oli se, että en pystynyt liikuttamaan jalkojani juuri lainkaan. Kuitenkin positiiviselle puolelle jäi seuraava tilastofakta: Tämä oli minulle jo 30. kerta Teivocupissa ja vasta nyt ensimmäistä kertaa jaksoin pitää vitosen kisavauhtia yllä yli 21 minuuttia!! Eihän tuo ero jaksamisessa ehkä vaikuta suurelta, mutta huipulla marginaalit ovat pienet ja 1 minuutti lisää huippuvauhtia voi olla juuri se ratkaiseva minuutti!
Tammikuulle asetetaan tavoitteeksi taas 1min kisavauhtia lisää. Progressio näiden vetojen kestossa on ehdottoman tärkeää.

Ja olihan reissussa vielä sekin plussa, että sain ekaa kertaa ajaa rantatunnelin läpi. Kukahan idiootti on keksinyt 60kmh-rajoituksen tunneliin? Ainoa järkevä olisi 80kmh. Onneksi liikenne tuntui ainakin nyt sujuvan tuolla 70-80kmh-vauhdilla.

Ip: lepo.

Su 25km, 2h 15min.

Ap: pitkä 25.4km, 2:15:30, 5:20/km.

Järvenkierto Mjevin kanssa. Gallardo oli taas tutusti mukana Pirkkalaan saakka. Ei ollut minulla mono syönnillään, mutta tulee siitä vaan hyvä mieli, että saa tuon pitkän aamuhölkän tehtyä!

Mainostetaan nyt vielä erikseen gallardolle ja Mjeville mykistävää aamulenkin ihmettä: Ennen starttia Porschen edessä Forerunner teki hälytyspiippauksen "battery low". Siinä naureskeltiin, että aika kovaa saa juosta, jos haluaa kierroksen saada tehtyä näillä elektroneilla. Mutta niin vain koko kierroksen ajan ihmettelin, kun Forerunner piippaili kilsoja ja battery low -varoitusta vuorotellen ja vaikka kuinka odotin mittarin kuolemaa, niin kyllä se vaan riitti koko matkan!
Tämän täytyy jotenkin johtua kovan pakkasen aiheuttamasta battery monitorin menemisestä sekaisin. Koskaan ennen ei ole tyhjä akku kestänyt edes tuntia.

Ip: lepo.

Viikko 49 (5.-11.12.2016)

Juoksua 84km (5:13/km).
Liikuntaa yhteensä 8h 55min.

Hölkkää ja pari crosstrainer-sessiota. Tällä kertaa pitää laskea myös Teivocup hölkäksi.
Lisää samaa ensi viikolla. Jos vielä höysteeksi saisi lisättyä pari Pirkkahallisessioita.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sen verran sisäpiirin tietoa tunnelista, että sinne tulee lähiaikoina keskinopeusvalvonta, joten 70 km voi olla liikaa jatkossa😀.

Kommentoi Marko

pjh kirjoitti...

Minä luotan siihen, että Tampereelta loppuu rahat kesken ennen keskinopeussysteemin hankkimista. Tai sitten sitä vaan ei saada toimimaan...