sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Viikko 18 (30.4.-6.5.2018) - Treeniä limitillä

Viikko 18
Juoksua 120km (5:30/km)
Liikuntaa yhteensä 11h 35min.

Tämä viikko sai taas minut ihmettelemään oman fysiologiani oikkuja. Treeni on ollut määrällisesti aika kovaa nyt parin viikon ajan ja on seassa ollut muutamia vähän enemmän sykettä nostavia harjoituksiakin, kuten pari vintsaajien mäkivetotreeniä Pirkkalassa. Sanoisinpa jopa, että on ollut fiiliksen osalta hyvä jakso ja järjettömät sykkeet ovat laskeneet vähän lähemmäs normaalia. Myös Garminin statistiikka on aivan poikkeuksellisesti kertonut, että harjoittelu on ollut tuottavaa joka päivä kahden viikon ajan, mitä ei varmaan ole koskaan ennen tapahtunut. Toki on ollut selvää, että harjoituskuorma on huonokuntoiselle ihan äärirajoilla ja on ollut vain ajan kysymys koska käänne taas tulee.

Täytyy myös korostaa, että huolimatta hyvästä fiiliksestä ja vihreästä väristä Garminin graafeissa ei minkäänlaista tuloksellista kehitystä ole tapahtunut. Heti jos yrittää vauhtia nostaa, niin se on ihan yhtä toivotonta kuin aiemminkin. En ole silti siitä vielä masentunut, koska kehitystä voi tulla hyppäyksittäin ihan yllättäen jonain päivänä. Vaan aika pian sitä saisi tulla…

Mutta tänään ei järvisellä kehitystä tullut vaan odotettu överiksi meno. Menin ekan puolikkaan ja vähän ylikin omaa NUTS-harjoitusta kävelypätkien kanssa ja se meni ihan OK vaikka olikin väsynyttä. Sitten vikalle kympille tulivat Vintsaajat takaa kiinni ja juoksin siinä mukana loppumatkan. Vauhti ei juurikaan noussut, eli selvästi päälle vintsaa mentiin, mutta kävelypalautukset jäivät pois. Ja niin vaan syke taas nousi 170:een ja TE oli 5.0!! Eikä se johtunut edes Tapin jutuista, kun mies oli varsin maltillisella tuulella odotellessaan omaa loppunostoaan. Tämä juoksu päätti Garminin vihreän kauden ja tuomio päivän treenistä oli "unproductive". Lisäksi laite ystävällisesti kertoo, että "Your training load is at a good level, but your fitness is decreasing. Your body may be struggling to recover[.]" On tämä juoksu näemmä minulle liian vaikea laji.


Alkavalla viikolla on tarkoitus palautella kunnolla. Kolme viikkoa on nyt mennyt päälle satasen, joten tämä tuleva viikko saa jäädä reilusti alle. Toivottavasti saan myös uuden Pyynikkijuoksun reitin mitattua viikolla, kun vintsaajia on lähdössä juoksuun isommallakin joukolla. Ovat sen verran kovassa kunnossa, että ei varmaan haittaa, jos kymppiin sattuu tulemaan kilsa tai pari ylimääräistä…
Lepoviikon jälkeen on sitten hyvä hullutella järvisiä.

Ei kommentteja: