sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Viikko 39 – Blogi sulkeutuu

Viikko 39 (26.-2.10.2011)

Juoksua 103km, 5:11/km.
Liikuntaa yhteensä 8h 55min, eli lähinnä nuo juoksut...

Vähän taas parempi viikko, mutta tällaista aaltoliikettähän se on nyt viime aikoina ollut.

- Yhden pienet tonnin vedot; vaikeaa oli ja jalat eivät tykänneet
- Pirkan hölkkä
- Hieronta
- Pientä lihaskuntojuttua useampana päivänä

Nyt on aika sulkea blogi, kun eihän tässä mitään tolkkua ole ollut koko aikana. Melkein vuosi tuli blogia sitten pidettyä ilman minkäänlaista tulosta! Se lienee jo maailmanennätys sinällään. Olisihan sitä voinut sinnitellä vuoden täyteen, mutta kun kehitys on väärään suuntaan, niin ties miten kamalaan tilaan sitä itsensä marraskuun loppuun mennessä saisi. Vuosi 2010 oli jo huono, mutta 2011 harppasi vielä ison askeleen eteenpäin tulosten huononemisessa.

Keskityn jatkossa tyttöjen kanssa lenkkeilyyn ja vaihtelevaan liikuntaan. Minut voi ehkä bongata jonkun massamaratonin 4h-karsinan keskivaiheilta tai vaikkapa Biltemasta täydentämässä kahvakuulavarastoani. Saatanpa jollekin R5:llekin eksyä kuntoa testaamaan ja 20min-haamurajaa hätistelemään.
Mutta kun vuosi 2014 lähestyy, niin ilmestyn kuin Feeniks-lintu lyömään kiilaa Team Berliinin ja Vimppojen raudan kovaan joukkoon!

1 kommentti:

kaapo kirjoitti...

No tämä on pomminvarma merkki siitä, että kunto lähtee nousuun. Kiitoksia tähänastisesta, veikkaan että come back tarinointiin tulee ennemmin tai myöhemmin.