perjantai 13. toukokuuta 2016

Pe 13.5.

Tänään 26km, 2h 07min

Ap: kevyt 8.0km, 40:03, 5:00/km.

Kevyt aamuhölkkä Iidesjärven ympäri. Ihan OK vire taas.

Juoksuhan on tuloksista huolimatta tuntunut viime aikoina kulkevan kivasti. Tänään sain tuolle fiilikselle tukea myös Garmin Connectista, joka ensimmäistä kertaa pariin vuoteen nosti VO2Max-arvioni lukuun 60! Olin tahkonnut todella pitkään arvossa 59 ja huonoimmillaan se on ollut välillä jopa 55.

Mutta kyllä ottaa päähän tämä Garmin Connectin nykyaikainen nössötapa raportoida näitä arvoja! Verrataan johonkin täysin epärelevanttiin koko maailman mediaaniin ja yritetään näin saada oma arvo näyttämään hyvältä. Ajan henki vaan on se, että kaikkien pitää luulla olevansa hyviä! Paska mikä paska, ja vertailukohtana pitäisi olla juoksua harrastava väestönosa. Tuo minun 60 on korkeintaan hyvää keskitasoa M50-sarjassa kisaavien keskuudessa ja mitään hyvää ei seuraa tällaisesta harhaanjohtamisesta, jossa yritetään kääntää huono hyväksi ja musta valkoiseksi. Ihan sama kuin sanoisi juuri siirrot oppinutta surkeaa shakinpelaajaa loistopelaajaksi, kun koko väestöön verrattuna hän on edellä (koska suurin osa ei harrasta eikä osaa siirtoja).

Ap: 18.2km (sis. 10km puolireipasta), 1:27:04, 4:47/km.

Iltalenkki Suolijärven kautta Hervannan perukoille ja Ruskoon. Juoksin sekaan rentoa vähän reippaampaa kiihtyvää vauhtia kympin pätkän. Vauhti jäi vaatimattomaksi (keskari 4:24/km), mutta ei sykekään noussut juuri pk:lta ylemmäs ennen kuin viimeisillä kolmella kilsalla. Ihan kohtalainen vire ja suunta on ilman muuta taas vaihteeksi parempaan.

Ei kommentteja: