maanantai 25. heinäkuuta 2016

La-su 23.-24.7. - Keskeytetty Birgitta + viikko 29

La 30km, 4h 04min

Ap: polkuhölkkä 30km, 4:04:03, 8:08/km.

Lauantaiaamuna heräsin jo klo 4 kylmä hiki otsalla päivän urakkaa miettien. Olihan vuosittaisen Birgitan kierroksen aika. Lähtökohdat lenkkiin eivät olleet optimaaliset, mutta heinäkuu oli mennyt jo niin huonosti, että olkoon sitten.

Katselin vähän telkkaria, yritin syödä jotain ja otin kourallisen buranaa, ja sitten olikin jo aika suunnata Sääksjärvelle. Olosuhteet olivat melko hyvät vaikka ilma osoittautui varsin hiostavaksi ja olin läpimärkä jo parin kilsan jälkeen. Vaikka sadetta ei ollutkaan, niin kivet reitillä olivat yllättävän liukkaat. Ilmeisesti yön/aamun aikana oli satanut sen verran, että kosteassa ilmassa maa pysyi märkänä. Selvisin kuitenkin (lyhennetystä) reitistä kaatumatta toisin kuin eräät muut.

Sivusimme jälleen osanottajaennätystä, kun neljän hengen porukalla (gallardo, Mjev, Tappi ja minä) lähdimme hölkkämään klo 8. Alkumatka oli hieman tukala, kun totuttelin pieneen jomotukseen jalassa ja hain toimivaa askelta. Onneksi vauhti oli sopivaa heti alusta alkaen ja hölkkä sujui pian ihan kivasti. Mukava noilla poluilla on porukalla juosta. Modernille ihmiselle kannattaa aina välillä palata metsäsuomalaisten maailmaan ja kaikki kunnioitimme suuresti entisajan ahkeria sankareita, jotka olivat nähneet valtavan vaivan, kun olivat keränneet kaikki seudun kivet juuri tuolle polulle.

Puolimatkan juomapisteeseen saakka homma oli vielä hallussa, mutta sitten alkoi kunto pettää. Jaloista loppui voima ja ylämäet eivät kulkeneet enää. Hidastin porukan menoa vielä vajaan tunnin verran, mutta lähestyessämme Lempäälää totesin, että eiköhän tämä ole tässä ja hätistin muun porukan jatkamaan. Ajattelin siinä vaiheessa vielä jatkavani maaliin kävely-hölkkää, mutta pian alkoi buranan vaikutus lakata ja muutenkin koko homma tympiä. Edessä olisi tievaellus Lempäälän läpi Hakkariin ja sitten vielä toivoton kiipeäminen Siiskukkulalle.

Kun 30km ja 4 tuntia tuli täyteen Turuntien ylityksen kohdalla, niin houkutus soittaa taksi vei voiton, ja hyvä niin. Kehitys kolmen Birgitan vuotena on ollut vääjäämätöntä: 5:41 - 5:55 - DNF. Mitähän ensi vuosi tuo tullessaan?

Oli todella hyvä, että kuitenkin lähdin. Kiitos juoksuseuralle ja ensi vuonna uudelleen!

Ip: lepo

Su -

Kevyttä pyöräilyä noin 90min. Kävin kokeilemassa uutta tee-se-itse-rogaining-systeemiäni. Vähän pitää vielä tuunata, ennen kuin tästä tulee uusi Pokemon Go ;-)

Käsittämättömästi takareisi ei ole paljon huonompi kuin ennen Birgittaa!

Viikko 29 (18.-24.7.2016)

Juoksua 48km (keskari 7:22/km).
Liikuntaa yhteensä 5h 55min.

Vammaviikot jatkuvat. Pari hidasta hölkkää Ellan kanssa ja Birgitta lauantaina.
Ensi viikolla ryhdistäydyn ja alan ainakin jotain lihaskuntoa harrastaa.

Ei kommentteja: