maanantai 24. joulukuuta 2018

Viikko 51 (17.-23.12.2018) - Vammaviikko ja tammikuun pohdintaa

Piti olla kevyt viikko, mutta ei ihan näin kevyt. Otin alkuviikon hyvin rauhallisesti tarkoituksena kiihdyttää loppua kohti. Mutta torstaina juostessani alkuverkkaa kuntosalille tein harha-askeleen (pimeässä lumessa) ja oikea takareisi venähti oikein kunnolla. Eli vanha vamma ärtyi isosti.

Pidin sitten täyslepoa to-pe-la ja sunnuntaina juoksin väkisin järvisen #57. Ei jalka tykännyt, mutta kyllä se nastoilla menee, kunhan askel pysyy siistinä.

Nyt jalka on niin huono, että mitään vauhdikkaampaa treeniä ei voi tehdä, mutta kyllä hölkkä varovasti onnistuu. Tällä hetkellä ajatuksena on lähteä Tapin tammikuun tipaton+vegaani-haasteeseen mukaan ja tavoitella siis samalla 60 järvistä tälle vuodelle. Ei kyllä helpolla irtoa, mutta katsotaan. Olen osallistumisesta haasteeseen ainakin yhtä varma kuin Tappi osallistumisesta Wihan sataselle!

Edessä on siis todella masentava tammikuu. Tipattomuus kyllä menee rutiinilla, mutta tuo vegaani on ihan uusi asia. Sen verran sain Tapin kanssa neuvoteltua, että minulle hyväksytään Aino-vegaani-versio tästä haasteesta, eli Aino-jäätelöä saa syödä. Ja oikeastaan jäätelöä kai laajemminkin, koska Tappi puhui jostain ihmeellisestä Lidlin halvasta Aino-kopiosta, jota lupasin maistaa.

Tuo vegaanijuttu tuntui kyllä pitkään ihan liian vaikealta, kunnes tänään tajusin kuinka siitä selviän! En nimittäin aio itse tehdä ensimmäistäkään vegaaniruokaa enkä edes aio ottaa selvää mitä se tarkoittaa. Mutta kun tähän yhdistää painon pudotuksen, niin idea tuli helposti, eli paastoamalla vegaaniksi!
Suunnitelmani on seuraava:
1) Skippaan aamiaisen, eli pelkkä kahvi.
2) Googlaan työpaikan läheltä jonkun vegaaniravintolan, jossa saisi edes jonkinlaisen lounaan.
3) Kotona sitten skippaan illallisen ja syön 1-2 Ainoa (tai Lidlin kopiota).

Kyllä tällä tammikuu menee. Ainoa tuska on katsoa, kun työkaverit käyvät kiinalaisessa syömässä oikeaa ruokaa ja minä menen johonkin muualle syömään tofua.

Viikko 51: Juoksua 44km (5:40/km)
Liikuntaa yhteensä 5h 20min.

Ma
Ap: lepo
Ip: lepo

Ti
Ap: vr 3
Ip: lepo

Ke
Ap: kevyt 5km
Ip: kevyt 8km

To
Ap: vr 1km + kuntosali 30min
Ip: lepo

Pe
Ap: lepo
Ip: lepo

La
Ap: lepo
Ip: lepo

Su
Ap: järvinen 27km
Ip: lepo

2 kommenttia:

Pauli Kuosmanen kirjoitti...

Mites toi jäätelön syönti vegaanilla?

pjh kirjoitti...

No eihän se Aino normaalisti siihen vegaaniuteen sopisi, mutta minulle nimenomaan siis sovittiin Aino-vegaani-haaste. Tämä tarkoittaa vegaaniutta sillä poikkeuksella, että Aino-jäätelö sallitaan.
Nyt kun 4 päivää vegaaniutta on kulunut, niin voin päivittää tilannetta. Ekana päivänä "nautin" Tapin starttipaketissa saamani vegaanijäätelön ja totesin, että se ei tullut samantien ylös vaan oli ihan kelvollinen jäätelön korvike. Samalla tavalla kuin se pahvin makuinen liuske, jota tällä hetkellä syön juuston korvikkeena. Niinpä tein itsenäisesti haasteen kovennuksen, että en syö tammikuussa edes Ainoa vaan korvaan senkin vegaanijäätelöllä. Niinpä tästä tulee ihan oikea vegaanitammikuu!