keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Ke 17.7. – Neliapila valmistui

Tänään 51km, 4h 43min.

Ap: 50.6km, 4:42:44, 5:35/km.

Ei liene suuri yllätys, että aamun pitkä lenkki suuntautui tänään pohjoiseen. Tai eihän täällä pohjoiseen pääse, kun siinä on liian iso järvi edessä, mutta koilliseen kuitenkin. Sain siis neljässä päivässä GPS-kuvioista aikaiseksi kuvan mukaisen hienon, mutta vähän rähjääntyneen neliapilan. Vaikka kuinka yritin, niin en löytänyt mitään tapaa piirtää näitä eri lenkkejä samaan karttaan! Google Earthiin ne sentään sai ladattua samaan kuvaan, mutta siinä kartassa on kaikkea muuta sotkua ja ei siitäkään mitään tullut.

Tänään juoksin Kaupin ja Lintukalliontien kautta Ruutanaan ja sieltä harjun pohjoispuolta takaisin kotiin. En tällä kertaa seikkaillut teiltä pois mihinkään ja muutenkin oli aika tylsä reitti. Ei mennyt juoksu yhtä hyvin kuin eilen, mutta romahdustakaan ei tullut. Taisin tehdä alokasmaisen virheen ja lähdin liikkeelle liian huonoilla energioilla ja aloitin tankkauksen lenkilläkin turhan myöhään. Puolimatkassa olin huolestunut tilanteesta, mutta ahkera tankkaus matkalla varmaan pelasti lopun. Olo oli kuitenkin selvästi väsyneempi kuin eilen.


Ip: lepo.

3 kommenttia:

kaapo kirjoitti...

No voi tsiisus mitä mättöä. Kannattaiskohan sanoa liisarisopimus irti, sä mitään autoa tarvi ;)

Marko Forsell kirjoitti...

Mahtisuoritus kerta kaikkiaan. Kyllähän sitä tuollaisia neliapiloita kadehditaan täällä vesijättömaalla tosissaan!!!

Hyviä treenejä.

pjh kirjoitti...

Sinulla Marko taitavat tosiaan lenkit länteen olla vielä vaikeampia kuin minulla pohjoiseen...
Toisaalta minulle kyllä kelpaisivat vesijättömään tasaiset maisemat;-)