lauantai 4. lokakuuta 2014

La 4.10. – Pistää wihaksi

Tänään -

Huomenna on Pirkan hölkkä ja jatkoin herkistelyä.

Wihan Kilometrit sen sijaan juostaan tasan viikon kuluttua lauantaina. Onhan tässä jotain valmisteluja jo tehty, mutta vasta eilinen ja tämä päivä on ollut täysi höyry päällä. Olen tehnyt numerojen ja chippien allokointia juoksijoille ja juuri sain tehtyä myös sen kaikkein paskimman homman, eli itse numerolappujen askartelun. Testaus yksittäin kaikille numeroille chippilukijan kanssa on sitten vielä tämän illan homma. Olettaen tietysti, että chippilukija toimii. En ole vielä uskaltanut kokeilla sitä, mutta se on saksalaista laatua ja aina siinä ovat vuoden kellarikomennuksenkin jälkeen valot alkaneet vilkkua.

Tänä vuonna oli ensimmäinen kerta, että itse ohjelman backlogissa ei ollut mitään pakollista uutta tekemistä. Eli lähdin siitä, että viime vuotinen versio käy sellaisenaan. Onhan siellä paljon parannusideoita jonossa, mutta ne ovat kaikki ihan nice-to-have-juttuja. Aion pelkästään muuttaa vähän värejä, jotta ulkonäyttö näkyy paremmin ja sitten pitää jotenkin estää se projektionäytön pieneneminen vahingossa, kun kylmillä sormilla rähmäilee aina niitä ikkunoita ruudulla sekaisin. Isoin ratkaistava asia onkin se, että miten saisi Pirkkahallin pihaan tukevan valkoisen heijastuspinnan, johon juoksijoiden näytön voisi projisoida. Viimeksi meillä oli sellaisia valkoisia rakennuslevyjä kiinnitettynä mellakka-aitaan, mutta tuuli kaatoi ne pari kertaa.

Koska mitään ohjelmointiongelmia ei teoriassa olisi, niin vasta tänä aamuna menin sitten kellariin hakemaan wihaläppärit ajatuksena buutata Ubuntu ekaa kertaa melkein vuoteen ja yrittää muistella, että miten tuo koko ympäristö nyt taas lähtisi toimimaan. Ensimmäinen ongelma oli, että siellähän oli 6 läppäriä enkä millään muistanut millä niistä olin hommia tehnyt! Kaksi niistä ei buutannut ollenkaan ja lopulta sain kuntoon kaksi, joilla ainakin jotain wihajuttuja olen tehnyt. Olen yrittänyt pitää softaa ja ympäristöä ajan tasalla useassa läppärissä, mutta ei tässä oikein koodilinjan hallinta pelaa enkä ihan varma ole löysinkö uusimman version. Olen kuitenkin muutaman tunnin askartelun jälkeen aika hyvin päässyt vauhtiin.

Maanantaina on tarkoitus testata koko järjestelmä (paitsi chipit) perinteisellä haamuwiha-simulaatiolla. Viime vuonnahan ensin Kipsang juoksi aamumaralla ME:n, jota Bekele vielä paransi iltapäivällä. Nyt en ole saanut maralle enää kovia nimiä, koska reittiennätyksestä luvattu 100 euroa vaatisi vähän turhan kovaa rutistusta sinne 1.58 pintaan.
Sen sijaan idolini Stephen Way on lupautunut sataselle! Kaikkihan jo nykyään tuntevat Stephenin uskomattoman tarinan, joka insipiroi meitä kaikkia. Erityisesti minua lämmittää saada Stephen mukaan, koska oma tarinani on lähes identtinen hänen tarinansa kanssa.

Vielä noin 7 vuotta sitten Stephen oli huonokuntoinen epäterveellistä elämää viettävä läski. Aivan kuten minäkin. Silloin hän aloitti juoksun, eli jotakuinkin samoihin aikoihin kuin minäkin. Jopa pelottavaa samankaltaisuutta! Tässä kohtaa kuitenkin joissakin detaljeissa tarinamme eroavat, sillä Stephenistä tuli 2.15-maratoonari. Minusta taas ei tullut vaan olen edelleen huonokuntoinen läski, mutta muuten ihan sama tarina!

Stephen kuulemma tavoittelee aikaa ihan tuohon 6 tunnin pintaan...

Ei kommentteja: