maanantai 13. lokakuuta 2014

Ti-su 7.-12.10. – Hector-viikon Wiha

Ei mittään tällä viikolla

Jalka vaivasi koko viikon sen verran, että juoksemattomuus oli helppo perustella itselleni. Useamman kerran huomasin myös surkeaa motivaatiota ja kerran taisi ihan oikeastikin käydä mielessä, että onkohan kipinä nyt sammunut ja se oli sitten tässä. En nimittäin tehnyt koko viikolla edes yhtä korvaavaa harjoitusta vaikka siihen olisi ollut runsaasti tilaisuuksia. Jos jaksaisin selata harkkapäiväkirjat läpi, niin tuskin löytäisin sieltä 8 vuoteen ensimmäistäkään viikkoa, jolloin en olisi tehnyt yhtään mitään. Tämä viikko voidaan siis nimittää ihan viralliseksi Hector-viikoksi ja toista tällaista ei tule enää ikinä.

Wihan Kilometrit järjestettiin sitten lauantaina. Onhan se aina kova rypistys, mutta jotenkin tämä oli nyt ihan helppoa verrattuna aikaisempiin vuosiin. Isoin homma on excelien kanssa puljaaminen ja nimien, seurojen ja numeroiden tupla- ja triplatarkastus. Kaikki toimi hyvin ja päivä oli mitä parhain tälle urheilujuhlalle. Vielä kun viimeinenkin juoksija oli maalissa jo ennen klo 22 illalla, niin tämä oli ihan lepopäivä. Leiri purettiin ja olin kotona jo klo 23 mennessä, mitä ei todellakaan ole tapahtunut koskaan ennen.
Vaikka Wihan järjestelyissä onkin kova työ ja mukana hieman liian pieni joukkio, niin kyllä se vaan palkitsee, kun kaikki menee hyvin. On hieno olla mukana, kun porukka juoksee ennätyksiään tai ekoja kisojaan. Kun itse on osallistumassa, niin ei näe tätä puolta kisasta lainkaan samalla tavalla. Jos se minusta kiinni on, niin eiköhän kisa jatku tulevinakin vuosina. Ja pakkohan se on todeta, että varsinkin satasen menijöitä katsellessa tuli hirveä hinku päästä vielä tuota tosissaan kokeilemaan vaikka se nyt kaukaiselta tuntuukin.

Sunnuntaina oli tarkoitus lähteä järviselle, mutta nivunen oli liian ärjy ja jouduin jättämään väliin. Vintsaajien ydinjoukko oli kuitenkin liikkeellä ja värväsin Veteranon kantamaan tieteellistä tutkimusinstrumenttia koko lenkin ajan. Minun oli tarkoitus itse se tehdä, mutta en siis pystynyt juoksemaan. Instrumentti on suuri Microsoftin liikesalaisuus, mutta sen verran voin raottaa salaisuuden verhoa, että Veteranon juoksu on nyt tarkasti analysoitu. Pyysin datoja itselleni ja sainkin ison joukon, ja juurikaan mitään en siitä tajunnut. Silmään sattui kuitenkin tällainen kuvaaja (monen muun joukossa), jonka uskallan täällä esittää. Sensuroin osan kuvasta, jotta tutkimus näyttäisi vieläkin tärkeämmältä.

Vetsku siis juoksi kahden instrumentin kanssa lenkin kuvaajan aikajanalla alkaen kohdasta hieman ennen 48,5h ja päättyen 50,5h. Kuvan sininen palkki kuvaa tuon aktiivisuusjakson. Hyvä uutinen siis on, että Vetsku oli juostessaan aktiivinen. Sitten nuo kaksi keltavihreää palkkia ovat kahden eri tavalla viritetyn instrumentin analyysit vetskun juoksusta. Karu totuus selviää, kun tuolta kuvan alareunan legendasta lukee mitä keltainen ja vihreä väri tarkoittavat. Minä lähden ensi sunnuntaina taas lenkille mukaan, mutta sitten kyllä liikutaan juosten ihan koko matka...

2 kommenttia:

Hannu kirjoitti...

Veikkaan, että nuo värikoodit kertovat vintsuilun intensiteetistä ja frekvenssistä.Yläpalkki on sent vintsuilut ja alapalkki received vintsuilut.

pjh kirjoitti...

Tuo voisi hyvinkin selittää asian. En ole itse perehtynyt systeemiin niin tarkasti. Onhan siinä instrumentissä mikrofoni ja Microsoftilla Azuressa puheentunnistus, jolla Vintsaajien tarinat on litteroituna parhaillaan CIA:n analyysissä.