maanantai 1. heinäkuuta 2013

Ma 1.7.

Se on sitten nyt näemmä heinäkuu. Kesäkuun kilsat oli 581km ja siitä on tarkoitus pistää aika reilusti paremmaksi.

Tänään 23km, 2h 00min

Ap: väsynyt 10.1km, 53:48, 5:20/km.

Aamulenkki väsyneillä jaloilla. Muutaman kilsan jälkeen vertyi sen verran, että oli kuitenkin ihan kiva juosta. Loma ja hieno kesäaamu syynä siihen!

Ip: kevyt 13.1km, 1:06:04, 5:04/km.

Iltapäivälenkkinä Vuoreksen kierros Ellan pyöräillessä mukana seurana. Ei mennyt ihan kevyesti ja energiat olivat vähissä.

Ostin muuten tänään uuden kaasugrillin ja opin, että ”rillausteknologia” on kehittynyt aika paljon viimeisen kymmenen vuoden aikana. Grillitarjonta kaupassa oli ihan mieletöntä ja kyllä sain taistella itseni kanssa, että en ostanut sellaista massiivista yli tuhannen euron Napoleon-jättiläistä, jolla kevyesti olisi grillaillut ainakin yhdelle pataljoonalle kerrallaan. Maltoin kuitenkin ostaa kohtuullisen järkevän pienemmän grillin, mutta kyllä sekin on melkoinen upgrade vanhaan verrattuna.
Grilli on muuten oheisessa kuvassa, ja ongelmakin on siis varsin ilmeinen: Grilli on yhtä säpäleinä kuin meikäläisen juoksukunto. Parin tunnin aikana sain kokoamisesta vaiheen 1/35 tehtyä ja tuloksena mukavia viiltohaavoja käsissä terävistä peltiosista. Tällä menolla saatan päästä grillailemaan sitten huippukunnossa ensi kesänä...

Ei kommentteja: