sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Su 6.9. - Maraton + viikko 36

Tänään 42km, 3h 58min

Ap: lepo.

Ip: maraton 42.2km, 3:57:41, 5:38/km.

Uusi Lahti -juoksun maraton Saran 4h-jäniksenä. Reitti oli neljä identtistä 10.55km-kierrosta pääosin niillä samoilla teillä, jotka tulivat tutuiksi Lahden MM-maratonilla 6 vuotta sitten. Kolme ekaa kierrosta menivät kaikki muutaman sekunnin alle tunnin, eli kohtuullisen tarkkaan tavoitevauhtia.

Kaksi ensimmäistä kierrosta Sara myhäili kevyttä ja vaivatonta kulkua. Kolmannen puolivälissäkin vielä hän totesi, että vähän reisissä tuntuu, mutta tosi hyvin menee. Kolmannen kiekan lopussa saimme kannustusjoukoilta tietää, että Sara oli noussut naisissa neljännelle sijalle ja matkaa podiumille oli 1min 50s. Pystyin itsekin siinä kellottelemaan eroa kolmanteen sijaan ja huomasin, että se pysyy ihan ennallaan ja sen kolmannen meno oli ihan hyvän näköistä, kun yhdellä kääntöpaikalla kohdattiin. Tajusin, että ei tässä podiumille nousta muuta kuin omaa vauhtia nostamalla. Ja kaiken lisäksi sitten kolmannen kierroksen loppunousussa stadionille Sara vihdoin totesi, että nyt ei enää mene kevyesti;-) Ja alkoi sen toki jo hengityksestäkin kuulla.

Sovimme stadionilla viimeisen kiekan alussa, että nostaisin vähän vauhtia ja tehdään negatiivinen splitti ja varmistetaan ainakin se 4h-alitus. Saran piti heti sanoa, jos ei pysty, ettei vaan mitään kanttausta tulisi. Nostin vauhtia noin 15s/km, eli sinne 5:20-5:30/km-kilsoihin. Viimeisen kierroksen alussa Saran sisko Siljakin vielä lähti seuraksi juoksemaan loppumatkaa. Porukkaa tuossa vaiheessa oli reitillä niin vähän, että sivullinen pystyi hyvin hölkkäilemään mukana.

Ero kolmossijaan alkoi hiljalleen kaventua, mutta aika hitaasti. Ja helppoa ei ollut takaa-ajajillakaan;-) Minä ja Silja siinä tsempattiin Saraa niillä typerääkin typerämmillä "jaksaa jaksaa, enää 7km!" -kommenteilla. Lisäksi kohkasimme siitä kuinka edessä näkyvä selkä on jo "niin lähellä" vaikka ei se kovin lähellä vielä ollut... Vaikka minäkin hyvin tunnen ns. satakuuskolme-ilmiön, niin silti jaksoimme meuhkata noista edellä menevistä sijoista. Sara tunnustikin juoksun jälkeen, että kirosi mielessään meidän tsemppejä koko ajan ja ei olisi voinut vähempää välittää kuka siellä edellä menee ja millä sijalla, kun ainoa ajatus oli "koska tämä loppuu!"

Upeasti Sara jojon päässä taisteli ja lopulta noin 40km kohdalla koitti hetki, että se kolmosen selkä oli enää 10 metrin päässä. Selitin Saralle, että nyt ohituksessa on sitten juostava hetki lujaa hienolla ryhdillä ja tehtävä heti 10 metrin ero ettei ohitettavalle jää mitään toivoa seurata. Senkin Sara teki hienosti vaikka olin jo varma, että hän vain potkaisee minua nilkkaan... Ja heti ohituksen jälkeen oli edessä iloinen yllätys, kun kisan kakkonen oli enää 50 metrin päässä! Siitäkin selvittiin ja lopulta Sara juoksi viimeisen kiekan alle 58min ja tuli maaliin naisten kakkosena. Eihän siellä nyt ihan kansallinen kärki ollut mukana, mutta hieno veto ekalle maratonille silti! Saattoi kuulemma olla myös vika maraton, mutta katsotaan nyt.

Neljän tunnin juoksu kävi kyllä minullakin jalkojen päälle ja onneksi maanantai on lepopäivä.

Maalissa kannustuskyltin kanssa pahin on jo ohi.

Viikko 36 (31.8.-6.9.2015)

Juoksua 110km (5:15/km).
Liikuntaa yhteensä 10h 35min.

Melko kova viikko, jossa kaksi tehotreeniä ja maratonpitkis. Ei lähtenyt vieläkään vedot toivotulla tavalla lentoon, mutta ei huonokaan.

Aika kova viikko on ensi viikollakin vaikka määrät vähän taas putoavat. Kisoja ei ole tiedossa.

4 kommenttia:

Jaavi kirjoitti...

Onnittelut molemmille hienosta maratonista! Ja heti mitaleille.

Jaavi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Kiitokset vielä kirittämisestä ja tsempeistä! :) Maalissa palkittiin loppukiri, vaikka juostessa ajatus ei houkutellutkaan :D Nyt uskallan jo haaveilla kevään maratoneista, vaikka kävely tuottaakin vielä aikamoista kärsimystä! :D -Sara

Veterano kirjoitti...

Onneksi olkoon Saralle upeasta debyytistä! Vanhaa maratoonaria aina lämmittää kun joku löytää tämän hienon lajin. Onnittelut myös jänikselle hienosta tsemppauksesta! Ensi su saatkin sitten käyttää kaikki taitosi ja tsempata Periksen tuplalle.