torstai 12. toukokuuta 2016

Ke-to 11.-12.5. - Central Parkista Vuorekseen

Ke 15km, 1h 15min

Ap: pk 15.5km, 1:15:22, 4:52/km.

Aamulenkki New Yorkin Central Parkissa. Heräsin hotellissa pirteänä jo klo 1 aamulla parin tunnin unen jälkeen ja sinnittelin telkkaria katsellen klo 5.30 saakka, jolloin vihdoin arvelin olevan sopiva hetki lähteä lenkille. Juoksin mennen tullen hotellilta kilsan matkan puistoon: menomatka 8. avenueta ja paluumatka Broadwayta. Olipa hieno juosta kaupungillakin, kun vielä oli sen verran hiljaista, että jalkakäytävillä pystyi juoksemaan ja teiden yli pääsi helposti. Ei siitä mihinkään pääse, että New Yorkissa on kyllä sitä jotain. Ei mikään muu paikka pääse lähellekään.

Hotelli oli Times Squarella kaiken actionin ytimessä.

En tiedä mikä ihme siinä on, mutta aamulenkit työmatkoilla inspiroivissa ympäristöissä ovat aina ihan superhienoja. Juoksu kulkee ja fiilis on parasta A-ryhmää. Nytkin oli ihan täyden kympin lenkki vaikka iltaa oli istuttu syöden ja juoden eikä siis yöllä juuri tullut nukuttua. Yksi kierros puiston ympäri on reilut 10km ja sen lisäksi juoksin pieniä lisälenkkejä ristiin rastiin. Kun tulin puistoon siis selvästi ennen klo 6, niin juoksijoita ja pyöräilijöitä oli vaikka kuinka paljon ja koko ajan tuli lisää. En ole aikaisemmin Central Parkissa juossut, mutta toivottavasti pääsen vielä monta kertaa. On se varsinainen juoksijan paratiisi tuollaisessa suurkaupungissa.

Hienot on maisemat Central Parkissa!
Paluumatka puistosta Broadwayta pitkin hotellille.










Ip: lepo.

Kokoustelua ja kotimatka.

To 25km, 2h 07min -

Ap: vr 8.0km, 41:04, 5:08/km.

Kevyt hölkkä Iidesjärven ympäri. Verryttelin jalkoja pitkän lennon ja ajomatkan jäljiltä. Väsyttää.

Ap: kevyt 17.3km, 1:25:42, 4:58/km.

Vuoreskierros iltalenkkinä. Pakko oli polttaa NYC:in kaloreita. Ihan hyvä vire silti.

Ei kommentteja: