sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Su 8.5. - Järvenkierto + viikko 18

Tänään 27km, 2h 11min

Ap: pitkä 26.7km, 2:11:42, 4:56/km.

Järvenkierto gallardon ja Jannen kanssa upeassa kesäaamussa. Kulki ihan kivasti. Syke pysyi alhaalla ja palautumisaika oli Garminin mukaan vain 19 tuntia. TE-arvokin näytti 3.0, mikä on minulla aika hyvä tällaisella lenkillä. Hyvin siis kulki mittarinkin mielestä.

Ip: jalkateräjumppa 40min.


Viikko 18 (2.-8.5.2016)

Juoksua 120km (keskari 4:58/km).
Liikuntaa yhteensä 11h 20min.

Taas hyvä viikko määrän ja nyt myös vauhdin puolesta. Perushölkän lisäksi kaksi tehokkaampaa treeniä, eli tiistain polkukisa ja lauantain kymppi. Kaikki vaikuttaisi muuten oikein hyvältä, mutta en pääse kymppiä alle 40min. Se on ihan älytöntä.

Kun olen jatkoa varten yrittänyt vielä analysoida syitä huonolle tulostasolle, niin onhan tuo syy ihan harvinaisen selvä helikopterista katsellen. Ero hyvän kulun aikoihin on se, että silloin juoksin paljon enemmän ja paljon kovempaa. Ei kovin monimutkaista. Jotenkin sitä yrittää hakea turhan monimutkaisia syitä sen takia, että ero tuloksissa on paljon suurempi kuin huonomman harjoittelun perusteella voisi kuvitella.

Danielsin Running Formula -kirjaakin olen tässä tavaillut, kun Marko on sen opeilla lähtenyt lentoon. Siitäkin se päällimmäinen huomio on ihan selkeästi, että minä juoksen aivan liian hiljaa. Suositellut vauhdit ovat paljon omiani kovempia. Danielsin ohjeissa on ihan käsittämättömästi Easy Runin (ER) osuus viikkokilsoista vain 25-30% !!! Yleensähän suomalaisessa keskustelussa kevyttä juoksua pitäisi olla joku 80%... Tänä vuonna minulla on toistaiseksi alle 4.30/km-vauhtista juoksua 11% kilsoista. Danielsin mukaan siis ilmeisesti pitäisi olla 70-75%, mikä on aika iso ero;-)


Toisaalta kun laskee nuo eri-vauhtisten treenien osuudet yhteen Danielsin kuvasta, niin ei niistä tule lähellekään 100%, joten en tiedä mitä se loppuaika pitäisi tehdä. Joka tapauksessa siinä kuitenkin on listattuna, että 38-43% viikkokilsoista pitäisi olla kovavauhtisia, kun minulla on siis 11%. Tällä viikolla määrä oli jo hyvä, mutta nytkin ER:ää oli yli 85%.

Ota nyt tästä selvää…

Alkavalle viikolle tulikin työmatka ja treenit menevät vähän pieleen. Kaupin Trail Cup jää myös väliin.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Omalta osalta hyödynsin tästä yksittäisiä harjoitusohjeita ja niiden tavoitevauhteja. Lisäksi seurasin myös treenien jaksottamista pitemmille yli kuukausien jaksoille.

Tuota kilometrijakaumaa en seurannut ja arvioisin, että on noin 20 % on kovien osuus mulla (pitkät on kovia). En myöskään seurannut tuota viikkojaksotusta, jossa on kovia treenejä peräkkäisinä päivinä. Jälkimmäinen veisi minut varmuudella telakalle.


Kommentoi Marko

pjh kirjoitti...

^Joo, kyllähän minä tiesin, että et ole noita kovia yleisperiaatteita noudattanut. Ottaa vaan päähän kun hyvissäkin juoksukirjoissa on ihan ristiriitaisia ja suoraan sanoen ihan älyttömiä ohjeita.
Maratonvauhtisiakin suositellaan 1,5 tunnin mittaisiin saakka! Mahtaako kukaan maailmassa tehdä tuollaisia treenejä...