keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Ke 20.2.

Tänään 23km, 1h 52min

Ap: kevyt 12.0km, 1:02:26, 5:12/km.

Aamuhölkkä matolla vähän pitempänä versiona. Virittelin hienot systeemit kuntohuoneeseen, niin pystyn osallistumaan telcoihin varhain aamulla tai myöhään illalla stereoiden kautta (lähinnä toki vain kuulolle). Matto pitää juostessa sen verran meteliä, että piti saada volumea reippaasti, mutta kyllä se nyt toimii.

Ip: vr3 + vk 5km + vr3 (yht 11.0km), n. 50:00, n. 4:33/km.

Päätin vaikean päivän päätteeksi lähteä halliin tekemään vähän reippaampaa treeniä. Olen melko varma, että ensimmäisen kerran aikuiselämässäni juoksin ilman kelloa!

Polarin ranneke on tunnetusti ihan susi ja se hajoaa noin kerran vuodessa. Nyt oli taas se aika ja vein kellon huoltoon rannekkeen vaihtoon. Ja niin siinä kävi, että hallille tullessani huomasin, että en muistanut ottaa mitään varakelloa mukaan. Melkein lähdin saman tien kotiin, mutta päätin kuitenkin kokeilla minkälaista on juosta luomuna ilman kelloa. Ja olihan hallissa tietenkin se seinäkello, jossa on minuuttiviisari.
Juoksin 3km verkkaa ja sitten reippaan 5000m. Arvelisin vauhdin olleen 4min/km ja minuuttiviisarin perusteella 5km kesti noin 20min. Jaksamisessa ei ollut mitään vaikeuksia, mutta kyllä pari viimeistä kilsaa oli taas aika kivuliasta. Juoksun jälkeen kipu poistui nopeasti, eli jotain hermoärsytystä se taas oli.
Nolointa koko reissussa oli se kun 5000m maalissa huomasin, että olihan siellä hallissa koko ajan kisakello käynnissä ja olisin voinut katsoa ajat vaikka kuinka tarkasti. No, sainpahan 3km loppuverkalle tarkan ajan 14:36 ;-)

Hallissa oli hyvä vilkas meininki, mutta nyt sekaan mahtui ihan hyvin.

Ei kommentteja: