sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Su 31.5. - Järvenkierto + viikko 22

Tänään 26km, 2h 17min

Ap: pitkä 25.6km, 2:16:56, 5:21/km.

Järvenkierto Tapin kanssa rauhallista vauhtia. Porukka sunnuntailenkeillä on harventunut sitä mukaa kun vauhti on hidastunut. Vintsaajien Whatsapp-ryhmässä kytee kapinahenki hitaiden erottamiseksi ryhmästä ja sunnuntain järvenkierron palauttamiseksi entiseen loistoonsa. Vanhoina hyvinä aikoinahan tästä lenkistä ilmoitettiin ihan lehdessä. En nyt muista oliko se jopa Aamulehti vai joku paikallinen Ala-Haikan Uutiset. Ilmoituksessa selvästi sanottiin, että vauhti on 5min/km ja hitaampien ei tarvitse vaivautua.
Onneksi Tappi on ryhmämme perustajajäsen, joten hänet voi poistaa vain perustuslain säätämisjärjestyksellä ja toistaiseksi hitaat ovat yhä turvassa.

Lenkki meni mukavasti rupatellen, mutta syke hakkasi liian korkealla. Parempi vire kuin eilen. Selitin myös Tapille uuden teoriani, jonka mukaan tämän hetken vaikeudet juoksuvireessä johtuvat Jukka Kankaan opein huippuunsa hiotusta parantuneesta juoksutekniikasta. Keho ei vain vielä ole tottunut takareisien aktivaatioon, lonkan ojentumiseen ja lantion etuasentoon. Näin ainakin itse mielessäni kuvittelin juoksuasentoani. Ulkopuolisten havainnot eivät kiinnosta, joten Tappi voi pitää mielipiteensä ominaan.

Ip: lepo.

Toukokuun kilsat 361, eli vuoden huonoimmat isolla marginaalilla. Uskoisin silti olevani oikealla tiellä ja odottelen optimistisesti askelmuutosta parempaan.

Viikko 22 (25.-31.5.2015)

Juoksua 80km (5:20/km).
Liikuntaa yhteensä 8h 10min.

Huono viikko. Perustekeminen oli vaikeaa koko viikon ja sykkeet nousivat korkeiksi. Ma-ti oli vielä jotenkin OK, mutta sitten ei enää. Jalat ovat kuitenkin kunnossa ja mitään isoa ongelmaa ei ole, joten pienestä tämä on nyt kiinni.

Nyt on ylimenokautta takana 5vk ilman varsinaisia tehotreenejä, joten kova hinku olisi päästä uuteen alkuun. Tavoitteena on tehdä perjantaina lähtötasotesti Suomi-juoksun kympillä Perniössä ja toivottavasti kesän mittaan sitten kehittyä. Valmisteluna perjantaihin juoksisin reippaan lenkin Trail Cupin Niihaman osakilpailussa tiistaina. Tämä on siis vakaa aikomus, mutta jos sykkeet ovat ihan pielessä, niin en uhmaa kohtaloa vaan jatkan kevyttä.
[Edit: Perniön kymppi on lauantaina eikä perjantaina.]

Ei kommentteja: