lauantai 18. heinäkuuta 2015

La 18.7. - Mittauksia ja hölkkää

Tänään 17km, 1h 22min

Ap: mittapyöräilyä 3h.

Eihän tämä mitään oikeaa liikuntaa ole, mutta merkitään exceliin kuitenkin. Kävin mittaamassa SAULin SM-kympin kilsatolpat. Päivitetty mittauspöytäkirja on täällä. Kertokaa virheistä ettei niitä vaan jää!!

Samalla kävin mittaamassa Ruskonkehän reitille kilsatolppia aika hyvän määrän. Ruskontie on todellakin nykyään nimeltään Ruskonkehä (tai ainakin joku osa entistä Ruskontietä). Ruskonkehän varrella on hyvin juostava klv, joka kaartuu Hervannantielle ja myös Hepolamminkadulle. Kaikki paikalliset juoksijat varmaan käyttävät tuota reittiä, joten mittapätkät toivottavasti ovat hyödyllisiä.

Aloitin mittauksen Sääksjärven suunnalta Markon valitsemasta starttipisteestä ja mittasin 8000 metriä aina Hepolamminkadulle saakka. Merkitsin "tolpat" 500 metrin välein liidulla asfalttiin ja valokuvia kustakin paikasta on täällä Flickerissä. En ole ehtinyt kuvatekstejä vielä kunnolla kirjoittaa. Tämä mittaus on siis vain paikallisten juoksijoiden vetotreenejä ja testijuoksuja varten. Tuo pätkähän on erinomainen reippaampaan juoksuun. Marko ainakin tekee treeninsä täällä, ja minullekin tuo sopisi, jos jaksaisin treenata.

Nyt merkitsin siis kilsat asfalttiin liidulla, joka säilyy muutamia viikkoja. Otin myös kuvia, mutta moni paikka on aika vaikea paikallistaa tarkasti kuvistakaan. Tästä olisi kiva saada pysyvämmätkin merkinnät. Tampereella on kyllä paljon graffiti-huligaaneja, ja eihän sitä tiedä vaikka joku kävisi jonain kesäyönä merkitsemässä nuo paikat pysyvämmälläkin maalilla. Nykynuoriso on niin kamalaa.

Ip: 17.1km (sis. tv-8km @ 4:14/km), 1:22:24, 4:50/km.

Juoksu kulkee mukavasti, kunhan juoksee hiljaa. Yritin taas kymppiä rennosti vähän kovempaa, mutta jalat kangistuivat 8km kohdalla ja päätin lopettaa. Huonosti menee, mutta pientä kehitystä kuitenkin. On vaan toivottoman hidasta päästä täältä nousemaan. Luin, että Andromeda on törmäämässä Linnunrataan. Sitä odotellessa ehkä minäkin saan kuntoni nousemaan. Suunta on oikea.

Vielä pitää avautua Dibabasta. Kyllä meinasi taju lähteä, kun pompin eilen sohvalla ja kannustin Genzebe Dibabaa Monacon 1500m-juoksussa! Aivan mieletön suoritus! Tiruneshin paikkaa ei varmaan voi sydämestäni kukaan viedä, mutta pikkusisko on nyt lähellä.


Huomenna taas yritetään pitkistä Pirkan hölkän reitillä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitokset mittauksista! Saan nyt Garminin kilsoille korjauskertoimen. Mikä olisi sopiva väri? Kommentoi Marko

pjh kirjoitti...

;-)
Kaikki muut värit ovat hyviä paitsi valkoinen ja keltainen. Sen värisiä merkkejä teissä on siellä täällä muutenkin ja menee sekaisin.