sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Su 11.11. – Viimeistelyä Joensuuhun

Tänään 30km, 2h 23min

Ap: 30.0km, 2:22:33, 4:45/km.

Päätin jo yöllä, että en kyllä juokse sunnuntaina lainkaan. Sen verran oli väsynyt olo ja oli niin helppoa keksiä hyviä syitä olla juoksematta (kisa liian lähellä, isänpäivä, jalka kipeä, etc). Mutta niin siinä vaan kävi, että aamukahvia hörppiessäni ennen klo 6 alkoi mieli jo muuttua. On kyllä hieno huomata, että ei sitä malta olla menemättä, kun mitään oikeaa estettä ei ollut ja tämä valmistelulenkki kuului kuitenkin alkuperäiseen suunnitelmaani.

Hyvä kun menin, koska juoksu sujui paljon paremmin kuin eilen. Juoksin 9 kierrosta Wihan uudella reitillä, eli virallisesti mitatusti 30.0km (Forerunner näytti 30.25km). Nyt oli buranat otettu alle ja reitti oli täysin sula. Sää oli muutenkin optimaalinen, kun lämmintä oli muutama aste. Eka kierros oli hitain ja toiseksi viimeinen oli nopein, mutta eroa oli alle 30s. Eli ihan tasaista meni koko matka ilman ongelmia.

Kävelin joka kierroksen aluksi ”huoltopätkän”, jonka aikana siis join urheilujuomaa. Tuo on sama systeemi, jolla aion Joensuussakin mennä, eli kävelyä 15-20min välein. Nyt join aika runsaasti, eli 1.9 litraa koko lenkin aikana. Se oli kyllä vähän liikaa ja juominen kävi työnteosta. Paino ei lenkin aikana pudonnut juuri lainkaan, eli senkin puolesta juomista tuli vähän turhan paljon. Sisällä toki sitten hikoilee enemmän, mutta silti 0.8 litraa/tunti on ihan maksimi juomisessa, ja ehkä joku 0.6-0.7l voisi olla kisassa sopiva ainakin alkumatkasta.

Vauhti oli vähän turhan reipas kisaviimeistelyyn nähden, mutta parempi näin. Jaksamisen kanssa ei ollut mitään ongelmaa ja kyllä energian ja vireen puolesta tuo meno on täysin vaivatonta. Juoksun lopussa olo on melkein yhtä virkeä kuin alussakin. Ongelmana on, että jalat alkavat jäykistyä jo tuollaisen pikkulenkinkin aikana. Ei se kyllä ekan kuuden tunnin aikana haittaa, mutta vähän pelkään, että toinen puolikas on aika jäykkää menoa.

Kaikki on kuitenkin nyt tehty ja enää on jäljellä palauttelua ja henkistä psyykkausta. Vastoin kaikkia kisatuloksia ja todisteita huonosta juoksukunnostani olen silti optimistinen. Jotenkin vaan tuntuu siltä, että perusjuoksu sujuu hyvin. Olen juossut aiemmin viisi jonkinlaista ultrajuoksua ja mikään niistä ei ole flopannut kunnolla vaan aina on tullut jollain lailla kelvollinen tulos. En aio rikkoa tuota sarjaa lauantainakaan (enkä sunnuntaina)!

Ip: lepo.

Ei kommentteja: