tiistai 26. huhtikuuta 2016

Ma-ti 25.-26.4. - Polkujuoksu on kivaa

Ma 6km, 34min

Ap: kevyt 6.3km, 34:22, 5:28/km + lantio- ja pakarajumppa 40min.

Jonkinlainen aamuverkka lumisilla Koikkarin ulkoilureiteillä. Päälle kevyt jumppasetti.

Ip: lepo.


Ti 19km, 1h 39min

Ap: kevyt 8.0km, 40:45, 5:06/km.

Aamuherättely Iidesjärven ympäri lumihiutaleiden leijaillessa kauniisti juoksijan jalkojen juureen.

Ip: vr2 + polkukisa 7km (37:11) + vr2, 58:18, 5:22/km.

Päätin tukea pääministerimme "pidä peräkylät asuttuina" -strategiaa ja lähteä työpäivän jälkeen periferiaan polkujuoksemaan Trail Cupin ekaan osakilpailuun. Säädin kaukaisen tapahtumakohteen sijainnin navigaattoriin ja pienten mutkaisten teiden jälkeen lopulta saavuin idylliselle Toivion kyläkoululle. Sieluni silmin näin kuinka aamuisin punaposkiset lapset hiihtävät kouluun ja iloinen puheensorina täyttää koko pihan, kun kaikki tuntevat toisensa. Nytkin olisi voinut hiihtää, koska aamun lumisateiden jäljiltä metsä oli valkea.

Keli oli siis kohtuullisen kurja, eli vettä/räntää satoi koko ajan ja lämpötila oli nollassa. Reitti oli todella kurainen ja aika usein sai tempoa jalkaa irti nilkan syvyisestä mudasta. Porukkaa oli silti ihan hyvin. Starttasin tuttuun tyyliin ihan takaa ja sain nautiskella hitaissa letkoissa juoksemisesta juuri niin kuin suunnittelinkin. Lähes koko reitti oli yhden juostavaa polkua ja leveämpiä hetkellisiä pätkiä oli melko vähän, joten ohittelu oli vaikeaa. Kilsan jälkeen sain tehtyä pari ohitusta ja pääsin selkeästi hitaammasta letkasta juoksemaan muita kiinni. Tuolloin myös juoksun luonne alkoi selvitä.

Olen nimittäin saavuttanut polkujuoksun sweet spotin. Vauhtini on jotakuinkin sama kuin isolla joukolla nuoria suunnistaja- ja juoksijanaisia: naisten 15 parasta olivat kaikki noin +-2min marginaalilla minun loppuajastani;-) Sain juosta kivassa peesissä ensin muutaman kilsan ja sen jälkeen aina kun tein ohituksen, niin johan oli edessä taas Pyrinnön tai Kangasala SK:n takki. Oli kyllä kivaa!

Juoksu meni ihan nappiin, eli tasaisen nousujohteisesti koko ajan reilusti comfort zonella pysyen. Ei joutunut puuskuttamaan edes ylämäissä, joita oli riittävästi, mutta syke nousi sopivasti. Kukaan ei ohittanut minua koko matkalla. Tätä kivempaa ei tuollainen mukava vk-juoksu voi olla, eli jatkossakin suuntaan Trail Cup -kisoihin. Fiiliksen mukaan voisi jossain juosta vähän kovempaakin. Nyt tuli kärkeen eroa vajaat 9min, kun viime vuoden osakilpailuissa ero oli reilu 8min molemmissa käymissäni kisoissa. Aika lailla samalla tasolla siis mentiin, kun nyt juoksin kuitenkin selvästi kevyemmin. Jospa saisin vaikka eron alle 8 minuuttiin jollain tulevalla reissulla.

Seuraavat kisat juostaankin sitten Tampereella, eli ensi tiistaina Lamminpäässä. Parasiittikuntiinkin kyllä palataan vielä.

Ei kommentteja: