sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Su 17.4. - Järvenkierto + viikko 15

Tänään 26km, 2h 13min

Ap: jalkateräjumppa 40min + pitkä 26.4km, 2:13:35, 5:04/km.

Kesäreitin korkkaus järvenkierrolla harpatin, gallardon, keemin ja Mjevin kanssa. Lähdössä naureskeltiin Forecalle, kun piti muka sataa ja kuitenkin Porschet kiiltelivät ihan kuivina. Puolen tunnin jälkeen se sade alkoi ja ei sitten loppunut koko matkan aikana. Oli märkä reissu. Hölkkä sujui kosteudesta huolimatta, tai sen takia, ihan mukavasti. Tulimme oikeastaan fysiikka-pohdinnoissamme siihen tulokseen, että ilman happipitoisuus sateella on pienempi kuin kuivalla ilmalla, mutta silti ilma "tuntuu" hapekkaammalta.

Kesäreitti on sen verran talvireittiä raskaampi, että vintsan vauhdista vähän jäätiin vaikka tuntuman mukaan olisin kuvitellut vauhdin olleen alle vintsan. Forerunner kyllä aliarvioi matkan ja oikeasti vauhti oli sekunnin tai pari kovempaa, mutta ei virhe silti ihan 4s/km ollut. Katselin GPS-jälkeä kartalta ja kyllähän se on melko surkea. Oikomisia ja muita virheitä on mielestäni melko paljon. Tässä hyvä esimerkki Ratinan sillan ylityksestä ja käännöksestä etelään Ratinanrantaan. Ei me kyllä ihan noin juostu…


Vaihdoin lenkin jälkeen reitin tallentamisen tapahtumaan sekunnin välein, kun tähän asti olen käyttänyt sitä Garminin "smart"-tallennusta. Tuskin se mitään auttaa, mutta kokeillaan.

Ip: lepo.

Katselin vahingossa TV:stä Fredrik Smulterista kertovan Superhurri-dokkarin. Penkkipunnerrus ei lajina nyt liiemmin kiinnosta, mutta olipa mukava ohjelma ja superhurri oli ihan symppis, kun harjoitteli omassa "pighouse gym" -kuntosalissaan. Siinä oli vähän samaa meininkiä kuin Rockyn treenauksessa Venäjällä Rocky IV:ssa;-) Ja onhan se karmean näköistä, kun levytankoon ladataan 400kg ja joku vielä nostaa sen käsillään!
Suosittelen. Löytyy varmaan Areenasta tai Youtubesta tai jostain.

Viikko 15 (11.-17.4.2016)

Juoksua 72km (keskari 5:02/km).
Liikuntaa yhteensä 8h 10min.

Palautteluviikko maralta. Tai eihän se hölkätty mara mitään palauttelua oikeasti vaatinut ja lenkit parin lepopäivän jälkeen kulkivat ihan normaalisti. On se vaan piru, kun melkeinhän tämä sunnuntain pitkis oli maravauhtinen, kun otetaan huomioon järvisen mäkisyys;-) Ei ole vauhtien ero kisassa ja lenkillä suuren suuri.

Seuraava tavoite on taas palauttaa elopaino maratonia edeltävälle tasolle. Moni aloitteleva juoksija ei ehkä tiedä, että maraton lihottaa. Juoksu ja treenaus saattavat laihduttaa, mutta maraton lihottaa. Maratonin alla on kevennys ja tankkaus ja maratonin jälkeen on palauttelu ja taas jonkinlainen tankkaus palautumiseksi. Siinä ei yhden maratonin 2800 kaloria paljon paina, kun vetää Roomassa pizzaa ja pastaa. Tuli minullakin 10 päivässä taas 3kg lisää. Toki siitä 2kg lähtee helposti pois.

Ei kommentteja: