sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Su 10.4. - Rooman maraton

Odotettu kisa sujui täysin odotusten mukaisesti. Eli ihan tasan tarkalleen niin kuin treeneistä pystyi päättelemään.

Tänään 47km, 3h 49min

Ap: vr2; vr3 + maraton 42.2km (3:20:25), 3:49:29, 4:51/km.

Maratonin lähtö oli 8.45 ja kävin klo 5 parin kilsan verran herättelemässä kehoa. Kaikki ihan OK. Kadut olivat täysin autiot. Loppuaamu menikin sitten odotellessa ja ihmetellessä. Join litran verran laimennettua Gatoradea ja söin hyvin kevyen aamiaisen.

Maratonin alkuverkka sujui juosten hotellilta kiertoteitä lähtöpaikalle. Pääsin ongelmitta eliitin, eli parhaan A-ryhmän lähtökarsinaan ja kyyristyin starttiin mustien miesten taakse. Tosin takana oleva keskinkertaisten B-ryhmä päästettiin irti jo ennen lähtölaukausta ja minä jäin startissa kaikkien B-ryhmäläisten jalkoihin. Siitä kuitenkin alkoi nousujohteinen juoksuni, jota ilmentää parhaiten lukusarja 591-592-630-647-681-998-1053. Nuo luvut nimittäin ovat sijoitukseni koko kisan peräkkäisillä väliaikapisteillä 5km tolpalta maaliin saakka.

Oikein naurattaa itseänikin kuinka täsmälleen kisa kulki kuin jokainen treenilenkkikin. Kyllä pitäisi jo tällä koulutuksella tajuta, että juoksu on yksinkertainen laji ja yllätyksiä ei tule. Alku oli todella helppoa ja juoksin sillä vauhdilla, joka helposti tuntui menevän. Kymppi kulki vähän alle 43min. Jalat alkoivat siinä selvästi jo kangistua, mutta vauhtiin vaikutus oli vielä vähäinen. Puolikas kulki vähän alle 1.32 ja jalat olivat jo varsin kankeat. Silti kuvittelin, että kyllä se 3.10 voi hyvinkin vielä mennä. Muistaakseni näin vielä 3h-jänisten pallot puolimatkassa kaukana edellä jollain pitkällä suoralla. Ei syke pk:lla ollut, mutta melkein. En huomannut, että koko kisassa olisi syke kertaakaan mennyt yli 160 ja pääosan ajasta se oli 155-157. Mutta askel vaan lyheni tasaisesti jalkojen puutuessa.

Jossain 25km kohdassa jalat olivat jo pois pelistä ja juoksu oli todella epämukavaa. Kun vielä 30km kohdalla jouduin tekemään WC-pitstopin, joka järjestäjien sähläyksen takia venyi 3-4 minuutin mittaiseksi, niin viimeinenkin adrenaalinipuristus katosi. Minulla oli vielä 30km kohdalla reilut 2 minuuttia hyvää 3.10-aikaan, mutta venynyt WC-reissu ja antautuminen johtivat sitten könkköjalkahölkkään koko loppumatkaksi. Juoma-asemilla kävelinkin aina jonkun pätkän lopussa. Tuskin silti olisin ilman WC-reissua ja maksimipuristuksellakaan siihen 3.10-aikaan päässyt, koska jalat tosiaan olivat ihan lopussa ja vintsan vauhti oli mahdotonta loppumatkasta.

Maalissa siis ajassa 3.20 ja risat. Päällimmäisenä mielessä on, että ei tässä harrastuksessa ole mitään järkeä. Tuollaisessa juoksussa ei ole mitään hohtoa, kun ei tule tulosta, mutta toisaalta ei voi juoksusta nauttiakaan, koska aika karmeaa tuo tyhjillä jaloilla konkkaaminen oli. Ei siinä juuri maisemia katseltu tai Roomasta nautittu.

Roomahan on upea kaupunki ja reitti on todella hieno kiertäen kaikki nähtävyydet. Kannustus oli hyvää koko matkan ajan ja musiikkia/meteliä riitti. Minulle noilla asioilla ei ole mitään väliä, mutta kuulemma jotkut niistäkin välittävät, niin ajattelin mainita. Järjestelyt olivat muutenkin OK, jos WC-logistiikkaa ei oteta huomioon.

Keli oli melko hyvä. Juoksun loppuvaiheissa oli jo kuuma, mutta ei se enää minuun vaikuttanut ja vettä riitti päähän kaadettavaksi. Tuuli haittasi välillä, mutta ei silläkään minulle vaikutusta ollut. Suurimmat pyörteet tulivat vasemmalta ja oikealta ohi juoksevista kanssakilpailijoista. Reitti ei ollut mikään huippunopea, kun mutkia oli jatkuvasti ja mukulakivien määrä yllätti. Mukulakiviosuuksia oli ainakin yli 10km ja ehkä jopa 15km.

Maalissa palautuminen oli nopeaa ja kävelin puujaloilla samoilta jalansijoilta hotelliin. Niin se vain on, että peruspitkiksen ja maratonkisan ero on nykyisin minulla ihan marginaalinen. Hölkätään kunnes jalat hyytyy ja se on sitten siinä.

Ip: lepo.

Maratonin jälkeen kävin hotellilla suihkussa ja otin vähän suupalaa, mutta jo reilun tunnin kuluttua olimme 3 tunnin opastetulla colosseum-forum-kävelyllä. Meni ihan mukavasti ilman ongelmia, joten kyllä tämä on ihan ihme-touhua!


Viikko 14 (4.-10.4.2016)

Juoksua 73km (keskari 4:56/km).
Liikuntaa yhteensä 7h 25min.

Maratonviikko, joka tuli tällä kertaa otettua hyvin kevyesti. Vain pari kevyttä juoksua koko viikolla ennen maraa.

Ensi viikko lepoa ja ihmettelyä kuinka tästä eteenpäin.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä tulos, onnea.

Anonyymi kirjoitti...

Se on varmaan sitten siirryttävä kovempiin aineisiin siis niinku mk-treeneihin?