lauantai 9. huhtikuuta 2016

Pe-la 8.-9.4. - Rooman ennakko

Pe -

Aamulla siirtymä Roomaan ja päivällä/illalla aivan liikaa turistikävelyä. Jalat ihan soosina. Kävely on raskaampaa kuin juoksu.

Havainnot Roomasta:
- Todella paljon raunioita ja mukulakiviä.
- Kaikissa turistipaikoissa on miljoona päällekäyvää selfie-kepin myyjää. En ostanut.

La 6km, 33in

Ap: kevyt 6.5km, 32:55, 5:04/km.

Aamupäivälenkki Roomassa. Hölkkäilin maratonin lähtösuoran tuntumassa edestakaisin väkijoukkoja väistellen. Tein sekaan muutaman avausvedon. Takareidet väsyneet. Aika ikävästi tuuli pääsi puhaltamaan reitille. Pitää hakea peesiä;-)

En pysty tekemään mitään järkevää ennakkoarviota huomisesta juoksusta. Valitettavasti.
Kun vuosi sitten päätin juosta kevätmaratonin ja lähdin sitä varten harjoittelemaan, niin pidin aivan selvänä, että tietenkin pääsen alle 3 tunnin. Sain harjoitella terveenä ja muutenkin treeni on ollut mielestäni järkevää Laten ohjauksessa, mutta vk-treeni ei vaan tartu. 3h-vauhti jäi haaveeksi.

Aion kuitenkin yrittää oman kunnon mukaista tulosta. Eli kengiksi valitsin minimaaliset racerit enkä Hoka Oneja. Se myös tarkoittaa, että juoksen varmuudella reilun positiivisen splitin. Treenien perusteella arvioisin optimitulokseksi 3.10, mutta toisaalta aika paskasti pitää mennä, jos en pääse alle 3.30. Mutta onhan tuo iso haarukka. Takareisien jaksamisesta homma on kiinni.

Jollain ihmeellä minut on sijoitettu 2.30-2.50-karsinaan, eli ei ainakaan alkumatkan ruuhkaan kaadu meikäläisen vauhti. Olettaen tietysti, että oikeasti pääsen sisään tuohon karsinaan. Kadotin nimittäin rannekkeen, jolla sinne karsinaan pääsee. Toisaalta sama tieto on juoksunumerossa, joten toivon silti pääseväni.

Täytyy aamulla käydä vielä pienellä kokeilulenkillä ja miettiä alkuvauhtia sen perusteella…

Parasta A-ryhmää!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

ilman muuta numeron perusteella a-ryhmään..