tiistai 30. joulukuuta 2014

Ti 30.12. – Tukkoiset tonnit ja paluu 70-luvulle

Tänään 12km, 1h 04min

Ap: crosstrainer 50min.

Ip: vr3 + 6 x 1000m / ~2min + vr2, 1:04:24, 5:13/km.

Tonneja hallissa poikkeuksellisen isossa letkassa, eli whatsapp-kutsu oli hälyttänyt 9 juoksijaa etusuoran alkupäähän klo 19. Vedoissa sitten häröiltiin vähän tempoilevia vauhteja ja porukka hajaantui jonkin verran. Sain kuitenkin juosta kaikki vedot peesissä ja hyvä niin, kun oikein ei vielä kunto kestä omaa vetoa toivotulla tavalla.

Oma vire oli tänään huonompi kuin viime viikolla ja vasen takareisi kiristi ikävästi. Meno ei siis ollut toivotun lennokasta, mutta sain puristettua ihan hyvät perustonnit ilman ”tulospiikkiä”. Vedot välillä 3:31-3:48 ja kuuden vedon keskari oli 3:39, joka on edelleen ainakin jollain mittarilla progressiota. Ensi kerralla sitten vauhtia lisää.

Musiikkinurkka:

Minähän olen aika ajoin täällä blogissa tehnyt katsausta musiikin maailmaan, ja taas on sen aika. Toiseksi suurin* henkilökohtainen kontribuutioni musiikin maailmaan on 1970-luvun pitäminen esillä. Olen pariin kertaan täällä muistellut lapsuuden hittilevyä, jossa oli 1970-luvun alun parhaita kappaleita. Siitä esimerkit muisteluista täällä ja täydennys täällä. Jälleen on muistiin palannut yksi legendaarinen biisi tuolta lapsuuden levyltä ja se löytyy täältä Youtubesta. Palaset alkavat olla kohdallaan! Levy on kadonnut aikoja sitten. Taisi olla niin, että se varastettiin Anu-siskoni ullakolta muiden tavaroiden joukossa joskus kauan sitten, tai sitten ei. Mutta nyt kun siitä muistan hiljalleen kappaleita lisää, niin ehkä se jostain divarista vielä löytyy;-) Joku vanha musiikkitoimittaja varmaan osaisi kertoa mistä levystä on kyse, kun ei kai niitä paljon silloin edes ollut.

Tähän uuteen 1970-luvun muisteluun innoitti Yle Teemalta tullut aivan loistava ohjelmasarja Sounds of the Seventies. Jotenkin missasin ensi-esityksen, mutta nyt katsoin sitä uusintana. Erityisesti ensimmäinen jakso 1970-luvun alusta on aivan loistava! Jos joku ei sitä vielä ole nähnyt, niin Areenassa se on vielä vajaan viikon. Siis ikinä ei voi tämän parempia esityksiä enää syntyä;-) Esitysten koreografia on aivan legendaarista ja välillä on vaikea uskoa, että kyse ei ole vitsistä. Mutta musiikki on hyvää ja kaikki viittaa siihen, että koreografia oli ”cool” aikanaan. Jokainen esitys tässä ohjelmasarjan ensimmäisessä jaksossa on aivan ainutlaatuinen ja aion katsoa ne kaikki 100 kertaa. Mutta jos haluaa vain yhden loistoesimerkin koreografian hienouksista, niin Mudin esitys alkaen Areenan videon kohdasta 12min 15s on kokoelman helmi. Kehotan kiinnittämään huomion rivistön molemmilla reunoilla heiluviin kahteen valkoisessa T-paidassa olevaan mieheen...


Olen aivan sanaton tämän häikäisevän esityksen edessä. Ainoa looginen seuraus tästä maailman parhaasta TV-viihteestä on se, että lupaan vuonna 2015 olla valittamatta yleverosta, joka on siis raivostuttava huonon politiikan ja byrokratian ja typeryyden esimerkki ja ansaitsee kaiken mahdollisen halveksunnan. Jos me kuitenkin yleverolla saimme tämän korvaamattoman puolituntisen, niin olen valmis unohtamaan kaunani koko tulevan vuoden 2015 ajaksi!


*Kaikkein suurin lahjani musiikin maailmalle on se, että en itse koskaan laula tai soita mitään, edes yksin suihkussa.

Ei kommentteja: