sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Su 25.9. - Puolikas kävelyvauhdilla

Tänään 21km, 1h 49min.

Onnittelut Berliinissä raastaneille! Hienoja tuloksia on taas tehty.
Hannu sitten veti kunnon mukaisen tuloksen! Kansalle ei tällä kertaa taideta tarjota kramppikuvia reitin varrelta, sillä sen verran tasaisen kovaa on menty.
Ilmeisen eeppinen taistelu jälleen Ranen ja harpatin välillä ja molemmille jäätävä tulos. Jahalla lievästi sanoen rohkea aloitus ja ihan kunnialla maaliin vaikka väliaikojen perusteella voi veikata, että ihan kivaa se loppu ei ole ollut. Moguli näemmä rutiinilla hölkkää tuollaista tasaista 4min-vauhtia kunhan pari kertaa on lenkillä ehtinyt käydä... Veteranon rautainen kunto vähän pitää omiakin toiveita yllä, että josko sitä joskus vielä itsekin.

Sen verran on tulospalvelu tökkinyt koko päivän, että kunnollista tutustumista ei ole pystynyt tuloksiin tekemään. Varmaan siellä muitakin tuttuja oli. Kärki taisi mennä aika kovaa.

Ap: 21.1km, 1:49:17, 5:11/km.

Minä jotenkin ajauduin talkoisiin Tampereen puolimaratonilla. Eilen kalkittiin reittiä 2-3 tuntia ja tänä aamuna kiersin pari tuntia asettelemassa km-tolppia. Olin ajatellut kokeilla puolikkaan kuntoa kisassa, mutta parin tunnin alkuverkka oli ihan liikaa. Jalat menivät tökköön jo juoksennellessa tolppien kanssa, joten ei siitä mitään olisi tullut.

Viimeisten tolppien kanssa tuli todella kiire ja juoksin 20km tolpan paikalleen, kun lähtöön oli 10min. Maksimivauhtia sitten autolle vaihtamaan kamppeet, numero rintaan ja chippi kenkään. Kisan ylivoimaisesti kovin kilometri tulikin juostua Ratinasta Keskustorille ja ehdin joukon perälle huohottamaan, kun lähtöön oli 20 sekuntia.

Sain sieltä perältä Jarkko Kinnusen porukan kiinni vähän ennen 2km tolppaa ja loppumatkan juoksinkin Kinnusen ja Aleksi Ojalan vetämässä porukassa. He olivat kävellen liikkeellä 1.50-jäniksinä. Oli tosi kiva reissu ja sain keskityttyä reitin arviointiin. Olin perkele laskenut 18km tolpan paikan 108 metriä väärin (sama virhe oli myös vielä 19km tolpassa). Kinnusen vauhti oli sen verran tasaista, että pitkä kilometri näkyi heti. Totesinkin nopeasti, että tolppa oli varmasti väärässä paikassa ja ei ole syytä muuttaa vauhtia. 20km tolpalla tilanne olikin taas normalisoitunut. Maalissa oli vajaa minuutti hyvääkin.

Kyllä ne takareidet vain valittavat tällaisestakin lenkistä. Pirkka vielä hölkätään, mutta sitten saa riittää.

Ip: lepo.

Ei kommentteja: