torstai 4. syyskuuta 2014

Ke 3.9. – R5 sivusta katsottuna

Tänään -

Niinhän siinä kävi, että ”kova lenkki” eilen veti sääret taas kipeiksi. Tätä ei voi ymmärtää, että miten keho voi olla näin surkea. Onneksi sain vertaistukea tänään harpatilta.

Aamulla siis ei ollut toivoakaan lenkistä särkyjen takia. Lähdin töiden jälkeen pyörällä tutustumaan Tampereen puolikkaan reittimuutoksiin mittausta ajatellen, ja siinä samalla seuraamaan kuinka oikeat juoksijat raastoivat R5-reitillä. Olin vetänyt lenkkarit jalkaan ja toiveena oli, että voisin verkkailla noiden oikeiden juoksijoiden kanssa, mutta parin askeleen jälkeen totesin yrityksen mahdottomaksi. Tyydyin siis pyöräilyyn.

R5 oli tänään nuoruuden juhlaa, kun harpatin poika Leevi teki sukupolven vaihdoksen. Kaikki vanhat kovat harpattia, keemiä, kiptoota ja Kaapoa myöten saivat nöyrtyä. Näinhän sen tietysti pitää ollakin, mutta vaikea sitä on silti kestää. Toki on todettava, että kovaa nuo vanhatkin menivät, ja harpatin surkea tulos on parempi kuin mistä minä edes haaveilen (jotain 18.45). Kaapokin veti hyvän perusvedon ja luultavasti itsensä telakalle epämääräiseksi ajaksi;-)

Tässä pari kuvaa tapahtumasta.

Alussa kärki on vielä tasainen

Kärki kääntöpaikalla.

Kaapon tekniikkanäyte kääntöpaikalla

3 kommenttia:

harpatti kirjoitti...

Olin kyllä ihan tyytyväinen omaan tulokseen ja juoksun vireeseen.
Mutta miten mie oon noin laiskan, löysän ja lihavan näkönen tuossa kuvassa.

Mika Perkiömäki kirjoitti...

Huh, onneksi nuo viisi Kaapoa tulivat jonkin verran takana, olis voinu mennä pasmat sekaisin kun olis koko joukko höökinyt rinnalle.

kaapo kirjoitti...

Mikähän siinä on, että mulla taas näyttäisi olevan juoksuvoimaa yhtä paljon kuin viidellä miehellä, mutta kello ei tykkää?