lauantai 13. syyskuuta 2014

La 13.9. – Upea juoksusää

Tänään 33km, 3h 00min

Ap: 32.6km, 3:00:25, 5:32/min.

Ennätyssuurella viiden miehen porukalla juostiin Valkeakoskelta Tampereelle Pirkan hölkän reittiä. Syyssää oli aivan tajuttoman hieno ja mieli pysyi hyvänä loppuun saakka melko raskaasta reissusta huolimatta.

Autoilla mentiin Tehtaan kentälle ja asetuttiin lähtöalueelle. Harpatti oli sen verran epävarma kunnostaan, että lähti liikkeelle jostain Kävelijät-kyltin tienoilta, kun me muut optimistisesti asetuimme eturiviin. Koska kuitenkaan ruuhkaa ei ollut, niin harpatti sai meidät reippaan alun avulla nopeasti kiinni.

Hölkkä sujui normaalisti, eli hitaasti. Kaverit antoivat minun pääosin määrätä vauhtia jonon kärjessä, joten se selittää tuon normaaliuden. Teimme kuitenkin sellaisen reilun 3 kilsan reippaamman vedon polkupätkällä ennen Salontietä. Yllättävän kivasti jaksoin sen vedon juosta loppuun saakka, mutta olihan loppumatka sitten vähän raskaampaa. Sain tuon polkupikataipaleen jälkeen harpatilta hyviä tekniikkavinkkejä: teknisellä polulla ei kuulemma kiviä ja juuria saa väistellä, vaan pitää juosta suoraan niiden yli leijuen. Kokeilen sitä kolmen viikon kuluttua, kun seuraavaksi tuota reittiä juoksen.

Salontieltä loppumatka mentiin sitten porukassa taas hitaammin, joskin minut syrjäytettiin johtoasemasta, kun ei oikein kulkenut. Tappi lopussa vähän säästeli huomista järvistään varten ja jättäytyi porukasta viimeisellä vitosella. Tai sitten hän jo herkisteli Berliiniä varten. Pientä vedätystä oli välillä havaittavissa ainakin ylämäissä, mutta pysyin mukana porukassa. Loppunousussa jaha oli omaa luokkaansa ja ainoana alitti maagisen 3h-rajan. Hieno reissu!

Ip: pyöräily 80min.

Kun olin muutaman tunnin kotona sohvalla koomaillut, niin lähdin pyöräretkelle maanteitä pitkin takaisin Valkeakoskelle ja hain autoni sieltä. Taas oli hieno ilma;-)

Huomenna juoksuton päivä kilsatolppamiehenä.

1 kommentti:

harpatti kirjoitti...

Harmi kun juoksit kokoajan edellä niin jäi pelkän mielikuvan varaan. Nimittäin leijuminen on just oikea sana kuvaamaan sitä tuntumaa miten mulla tuo(kin) pätkä meni.
Hyväksyn kyllä myös sun selityksen siitä, että kivien ja juurien välissä pomppiminen tuo vauhdikkaamman fiiliksen.