lauantai 25. toukokuuta 2013

La 25.5. – Liikaa g-voimia

Tänään 24km, 1h 48min.

Ap: 23.9km, 1:48:08, 4:32/km.

Tarkoitus oli juosta jotain vähän reippaampaa, mutta aika nopeasti huomasin, että ei juoksu maita yhtään. Niinpä tästä tuli taas tällainen pitkä ihan liian rasittava perusnylkytys.

On se ihme homma, että viikolla Diegossa juoksu oli yhtä nautintoa, ja nyt sitten taas tavallista puurtamista. En keksi muuta järkevää selitystä kuin seuraavan: Maapallohan on navoiltaan litistynyt, joten g on sitä suurempi mitä kauempana päiväntasaajasta ollaan. Tuo ero tuntuu minulla ilmeisesti suhteellisesti tavallista suurempana, kun paino on jäänyt pysyvästi sinne ylimenokauden numeroihin. Tavoitteeni Menjon lukemien saavuttamisesta tuntuu varsin kaukaiselta. Kyllähän se nyt varmaan niin on, että ei minusta enää lyhyille matkoille (eli alle 100km) ole.

Ip: lepo.

Koko päivä tauotonta pihatyörumbaa. Vähän olin ajatellut käydä illalla pienen verryttelylenkin juoksemassa, mutta otinkin sen sijaan oluen.

PS. Jari sitten veti 2.52 ensimmäisellä marallaan ja nappasi koukkupolvien SM-pronssia! Sanoisin, että vertailussa muihin kovien nimien tuloksiin Jari on vetänyt jäätävän hyvin. Onnittelut!!
PPS. Taisi sittenkin Jarille tulla hopeaa! Edellä ollut saman sarjan kaveri ei sitten kai ollutkaan SM-kisassa mukana. Pitäisi lukea tulokset kunnolla ennenkuin kommentoi liikaa...

Ei kommentteja: