lauantai 8. helmikuuta 2014

La 8.2. – Kanttauksen kuningas iski jälleen

Tänään 9km, 47min

Ap: vr 5.0km, 26:40, 5:20/km.

Aamuverkka matolla. Kankeaa on. Eihän tässä mitään järkeä ole, mutta lähden kuitenkin Porissa käymään.

Ip: vr2 + 800m kisa (2.23,x) + vr1.

Ei minua ainakaan pessimismistä ja yrityksen puutteesta voi syyttää. Kunto on paska ja takareidet superjumissa, mutta niin vain jaksan yrittää näitä pikamatkoja. Suuntasin siis aamupäivällä kohti Karhuhallia. Tuo urheilupyhättöhän sijaitsee Porissa, joka on pieni kaupunki Länsi-Suomessa rannikon tuntumassa. Olet saattanut kuulla Porista esim. jääkiekon yhteydessä, koska paikallinen seura on muinaisuudessa joskus menestynyt kansallisella tasolla, mutta nyt joukkue on jo matkalla kohti alempia sarjatasoja.

Karhuhallissa juostiin Avoimet Satakunnan Hallimestaruuskisat. Siis ihan oikeat yleisen sarjan kisat. Kyllä minä tuota mielessäni pyörittelin, että voinko sellaiseen naama peruslukemilla osallistua. Rohkaisin mieleni ja kyllä A-P Liukkosen kaapista ulostulot jäävät toiseksi, kun minä menin häpeillen tunnustamaan järjestäjille: ”Hei! Olen Petri. Olen aikuisurheilija.” Mutta siinähän kävi niin, että meitä oli yleisessä sarjassa tasan kaksi kilpailijaa, joista se toinen oli Jouko Mahlamäki, eli aikuisurheilija hänkin (vähän vaan toisella tasolla kuin meikäläinen;-) Satakunnan nuorisoa ei hallikisailu näemmä kiinnosta.

Samassa 800m startissa juoksivat myös M17-sarjan juoksijat, joita oli 8kpl. Eli kun meitä oli startissa 10 juoksijaa kapealla Karhuhallin radalla, niin ruuhka oli melkoinen. Minä jäin startissa tuttuun tyyliin kiltisti viimeiseksi, joten ei se ihan nappiin mennyt. Ja tarkoitan siis todellakin ihan viimeiseksi sijalle 10. Ja mukanahan oli myös Kasperi Willman 9v, eli M17-sarjassa oli aika laaja ikäjakauma. Ohitin Kasperin jossain 100m jälkeen ja itse asiassa kiersin kaikki muutkin M17-sarjan juoksijat ekalla 200 metrillä. Mahlamäki meni menojaan jo 100 metrin jälkeen ja juoksi hieman alle 2.10. Siinä ajassa olisi ollut Satakunnasta kenellä tahansa tekemistä.

Oma matkani meni omalla vedolla välin 200m-700m. Puolimatkan väliaika oli noin 69s ihan niinkuin pitikin. Kaikki sujui odotetusti loppusuoran kangistumiseen saakka. Pienen häivähdyksen lopun kanttauksestani ymmärtää seuraavasta faktasta: M17-sarjan voittaja ohitti minut noin 130m ennen maalia. Tuon viimeisen 130 metrin aikana hän veti minuun SEITSEMÄN SEKUNNIN eron (2.16 vs. 2.23) !!!!!! Siis eihän tuollaista voi tapahtua... Käännän tämänkin fiaskon kuitenkin positiiviseksi, koska minulla selvästi on tuossa lopussa parantamisen varaa ja kyllä se uusi enkka vielä joskus tulee.

Huomenna järvenkierto normaaliin aikaan: startti Porsche Centeriltä 8.27.

Ei kommentteja: