maanantai 23. kesäkuuta 2014

Ma 23.6.

Tänään –

Ap: crosstrainer 60min.

Talvivaatteet on siirretty varastoon, joten ulos ei voinut aamulla lähteä. Ja kun juoksumatto ei taas tänään startannut, niin poljin sitten crosstraineria tunnin. Melkoisen hikilammikon sain tehtyä lattialle, joten kai se liikunnaksi voidaan laskea.

Ip: DQ-suunnistus 35min + melkein maastolenkki.

Työpäivän jälkeen suuntasin Ylöjärvelle iltarasteille harjoittelemaan kartanlukua. Vettä tuli koko ajan ja maasto oli kuraa ja suota. Harhailin helpoimman 3km reitin läpi normaalilla taktiikallani: suunta suurinpiirtein ja sitten luotetaan, että haravamenetelmällä se rastilippu joskus löytyy. En eksynyt nyt pahasti kertaakaan, mutta enhän minä yhtään rastia suoraankaan löytänyt. Kyllä se on vain itsekurista kiinni, että vaivautuisi tekemään jonkinlaisen suunnitelman rastivälille ja pysymään siinä. Minä siis olen niin noviisi, että yksi isoin ongelmani on joka kerta karttaa katsoessani löytää edes suurinpiirtein missä ollaan menossa. Ottaa päähän, kun aina pitää katsoa koko kartta läpi. Varmaan joku taitavampi osaa pitää sormen aina osoittamassa suurinpiirtein oikeaa rastia.

Maalissa minulle kerrottiin, että rasti 9 puuttuu. Se oli ihan hyvä kohtalo, vaikka tasan tarkkaan varmasti kävin rastilla 9 ja sovitin emittiä sinne sen 10s kaikin mahdollisin päin kuten kaikilla muillakin rasteilla. Osasin jopa kertoa tarkkaan missä rasti oli, ja ikinä en tee virhettä rastikoodeissa. Olen nimittäin jo aloittanut harjoittelun Jukolaa varten ja strategiani on rastikoodien huutelu. Mutta hylsy tuli kuitenkin ja eihän se juuri harmita;-) Viimeinen olisin ollut joka tapauksessa.

Kun sitten vain reilu puoli tuntia meni tuolla suunnistusradalla ja olin jo läpimärkä, niin päätin jatkaa Birgitan polulle katsastamaan reittiä lisää. Ajelin kohti Kirskaanniemeä ja luin siinä karttaa reittisuunnittelumielessä ajon aikana, ja se ei ollut hyvä idea. Huomasin pian olevani ojassa, eli ajoin suoralla tiellä ojaan ihan puhtaasti sen takia, että katselin sylissäni olevaa karttaa enkä tietä. Kirosin typeryyttäni noin 5 minuuttia ja sitten olin kiitollinen, että minulla on leasing-auto idioottivakuutuksien kanssa. Sain hinausauton paikalle vetämään omaani ojasta noin 20 minuutissa. Homma osoittautui vaikeaksi ja yli puoli tuntia kesti ennenkuin homma oli selvä. En kuitenkaan enää viitsinyt jatkaa juoksemaan vaan palasin kotiin nuolemaan haavojani...

Ja muistattehan nyt kaikki hörhöt ilmoittautua RC Eemelin Kesäyön Unelmaan! Tänään on viimeinen päivä ilmoittautua kympillä, ja huomisesta alkaen sitten maksaa kaksikymppiä.

Tältä se näyttää, kun on idiootti.

Ja tällä tavalla ongelma ratkaistaan vakuutuksen voimin.

3 kommenttia:

pasi kirjoitti...

Hyvää Kesää ja onneksi on vakuutus...

Kiitos tsempeistä 1000-mailin urakkaani ja jos joskus itse lähdet niin rutiini täytyy olla jalkojen keston myötä pitkällä.

Blogissani 23.6. päivityksessä sinulle historiaa motivaatioksi.

pasi.koskinen kirjoitti...

Joo ja unohdin allekirjoittaa tuon äskeisen kommentin, sori.

t. pasi

pjh kirjoitti...

Kiitos Pasi kommenteista! Luen kyllä aktiivisesti blogiasi.
Tarkoitukseni on ilman muuta juosta Nuorgam-Hanko lähivuosina, mutta luultavasti vasta, kun nuorin lapsi täyttää 18v ja aikaa on paremmin (2017 tai sen jälkeen). Jos saan jotenkin järkättyä omaa aikaa kuukauden aikaisemmin, niin sekin kelpaa;-)