Viikko 24 – Hallittua juoksutaukoa

Viikko 24 (9.6.-15.6.2014)

Juoksua 0km.
Liikuntaa yhteensä 14h 20min.

Juoksuton viikko suunnitelman mukaan. Liikuntakertojakin tuli vain muutama, mutta sen verran vietin niillä harvoilla kerroilla aikaa ulkona, että sain liikuntatunteja kasaan kohtalaisesti. Tämä 14h pitäisi kyllä saada minimimääräksi viikossa koko kesälle, koska jotain rotiahan tähän surkeaan laiskuuteen on saatava.

Viikon pääsuoritus oli Dexterin kahdeksannen kauden katsominen kokonaan uudelleen. On se vaan tapahtumarikas kausi ja sarjan loppuminen vetää haikeaksi. Kun ei juosta saanut, niin piti katsoa telkkaria vielä tavallistakin enemmän. Dexterin lisäksi katsoin jälleen kerran mm. Memento-elokuvan. Se on kyllä hieno filmi ja voin suositella melkein kaikille. Juonihan on todella monivivahteinen ja vaikea seurata, joten se vaatii melkoista tarkkaavaisuutta. Hesseleille sitä ei siis voi suositella ilman erillistä selitystä juonen avainjutuista. Sitten jos juonen tajuaa, niin se on kyllä hieno ja koskettava tarina!

Liikunnan osalta kävin maanantaina Kyötikkälässä muistelemassa miten karttaa luetaan, eli ensimmäinen suunnistuskokeilu tänä vuonna. En muistanut kartan merkeistä juuri mitään, joten harhailun puolelle se meni. Se on ihan selvää, että koskaan en suunnistusta opi, mutta ihan kivaa metsässä on samoilla silti. Menen vielä uudelleenkin nauttimaan luonnosta. Katsoin muuten viime yönä Jukolan lähetyksen alusta loppuun ja pitää nyt antaa tunnustusta, että oli hieno kisa! Kyllä se Sörsöö vaan on kova. Ei voi tajuta miten niitä rasteja voi poimia ilman ainuttakaan virhettä vaikka siellä maastossa ei ollut mitään paikannusta auttavia maamerkkejä. Epäilen kyllä jonkinlaista huijausta. Joka tapauksessa Sörsöön juoksukin oli niin hienon näköistä, että jos olisin itse juossut samalla tavalla Kyötikkälässä, niin olisin kyllä merkinnyt kilsat juoksuksi! Onneksi en siis ole Sörsöö, koska juoksutauko olisi rikkoutunut.

Viikon ylläri oli osallistuminen Pirkan yöpyöräilyyn perjantai-iltana. Sain idean ihan viime hetkessä, kun jotain painonhallintaa piti keksiä. Navakka pohjoistuuli ja kolea sade tuntuivat juuri sopivalta rangaistukselta tällaiselle surkimukselle. Yöpyöräily on siis se klassikkoreitti Nässyn ympäri, eli 131km. Minulla oli koko vuonna alla vain pari lyhyttä pyörälenkkiä, joten tiesin että tästä ei mitään hyvää seuraa. Tuolla yöpyöräilyssä ei ollut mitään suunniteltuja ryhmiä, joten ajelin oman tasoisessa satunnaisessa porukassa aina Kuruun saakka. Siinä itsetunto koheni, kun samassa ryhmässä Jopolla ajavat mummot ihastelivat pyörääni, kun minulla oli ihan sellaiset ”kippurasarvet”... Eli selvästi siis pro!
Ajelin koko matkan Kuruun erilaisten sekalaisten porukoiden hännillä vetämättä metriäkään. Sivutuuli oli silti myrkkya ja ylämäet myös. Kurun jälkeen vähän rohkaisin mieltäni ja lähdin hatkaan. Hatkaan pääsyä auttoi se, että muut jäivät odottamaan jotain kaveriaan. Toisen puolikkaan sitten ajoin pääosin yksin tai yhden muun ajurin kanssa ja jaoimme vetovuorot oikeudenmukaisesti 90-10-suhteessa, ja minulle siis tuo 10. Joku yksittäinen kilsa taisi mennä jopa 30kmh-keskarilla, mutta ei moni.

On se erikoinen laji tuo pyöräily. En havaittavasti hengästynyt matkalla lainkaan (no ehkä hieman hengitys syveni joissakin mäissä) ja tuskin syke nousi kertaakaan edes pk-alueelle. Ei ollut mittaria, mutta arvelisin keskisykkeen olleen selvästi alle 100. Mutta maalissa jalat olivat silti ihan totaalisen tukossa ja kävely pystyssä pysyen oli vaikeaa. Aamulla reidet olivat ihan sika-kipeät. Olin kyllä tehnyt vähän kahvakuulaakin pitkästä aikaa ja sitten hoidin homman loppuun pyöräilemällä vielä pari tuntia lauantaina ja niinpä jaloissa ei ollut kertakaikkiaan mitään jäljellä. Jouduin ajamaan pienimmänkin ylämäen keveimmällä vaihteella nitkuttaen 12kmh;-)

Aion kuitenkin jatkaa tätä pyörän ulkoiluttamista tänä kesänä liikuntatuntien keräämiseksi. Ihan vaan kunnioituksesta kestävyyslajien kuninkaita kohtaan en kuitenkaan kutsu omaa harrastustani pyöräilyksi. En ole vielä päättänyt olenko surkeampi pyörän ulkoiluttaja vai karttaharjoittelija, mutta kilpailu huonommuudesta näiden kahden lajin välillä jatkuu. Juuri tällaisia harmittomia kuntoilulajeja minä tarvitsen, koska näihin ei vahingossakaan minulla sekoitu mitään tulostavoitteita stressaamaan mieltä.

Sunnuntain liikuntapläjäys oli vaellus Valkeakoskelta Tampereelle Jarin kanssa. Sellainen mukava jalan kuljettu reppuretki. Jalat olivat pyöräleikkien jäljiltä niin kipeät ja tyhjät, että vaellukseen ei ollut oikeasti yhtään voimia. Jotenkin pääsin tahdonvoimalla perille ja onneksi ei ollut sykemittaria mukana kertomassa palautusajaksi viikkoa. Hyvä niin, koska huomiselle on suunnitelmissa jotain vielä paljon typerämpää. Toivottavasti joku pieni järjen valo minut kuitenkin vielä pelastaa.

Minun on pakko kysyä itseltäni, että miksi suunnittelen huomiselle raskasta liikuntasuoritusta vaikka tuskin pystyn kävelemään ja jalat ovat tyhjät ja jokainen lihas on kipeä. Vastaus on lopulta varsin yksinkertainen: en suostu myöntämään itselleni, että pari mitätöntä super-hidasta pyörälenkkiä ja yksi kahvakuulatreeni ja yksi vaellus voisivat oikeasti vaikuttaa minuun tällä lailla. Valvottu Jukola-yö saattaa pelastaa tilanteen, jos nukun ensi yönä pommiin ja en sen takia jaksa lähteä suorittamaan;-)

Viikon liikuntakertymä.
- Yksi kartanlukuharjoitus Kyötikkälässä.
- Muutama todella hidas pyörän ulkoilutus (ml. Pirkan yöpyöräily)
- Hieronta.
- Yksi metsävaellus (Kangasala-Tampere).
- Yksi Markon kahvakuulaharjoitus.