perjantai 2. elokuuta 2013

Pe 2.8. – Mietteitä Oxroadultra-viimeistelystä

Tänään 13km, 1h 06min.

Hölkkäsin vain mennen tullen viemään ja hakemaan auton pesusta ja sisäpuhdistuksesta Koskipesusta. Tällainen yksi vuosittainen siivous kuuluu leasing-sopimukseen. Meillä siitä otetaan kaikki irti sotkemalla autoa oikein urakalla koko vuosi.

Ap: kevyt 6.3km, 33:30, 5:19/km.

Ip: kevyt 6.3km, 32:04, 5:05/km.

Oxroadultran starttiin on kaksi viikkoa aikaa. Edessä on melkein valmistautumisen vaikein osuus, eli mitä ihmettä pitäisi tehdä noiden kahden viikon aikana? Se lienee selvää, että määrää pitää aika selvästi vähentää ja jalkojen pitää olla todella tuoreet starttiviivalla. Jalat ovat nyt heinäkuun mätön jälkeen väsymystilassa, joten palauttelu on erityisen tärkeää. Toisaalta liiallinen juoksemattomuuskaan ei kyllä toimi.

Vuosi sitten ennen Helsinki-Turku juoksua tein viimeistä edellisen viikon vielä kovaa treeniä, eli 135km, jossa mukana pari tehotreeniä. Viikon päätti vielä 5 päivää ennen starttia 50km lenkki. Viimeiset päivät sitten lepäsin ja välillä ma-pe ennen perjantai-illan starttia tuli juoksua vain 25km. Ihan hyvin tuokin toimi, mutta nyt noita pitkiä lenkkejä on pohjalla enemmän, joten haluan paremman levon.

En osaa enkä halua tehdä itselleni tarkkaa ohjelmaa, mutta ajattelin seuraavanlaista raamia kahdelle seuraavalle viikolle:

Vk 31
- Enintään 100km juoksua (saa olla selvästi vähemmänkin)
- Reilu 10km kisa (Pirkkalan hölkkä) keskiviikkona
- Kaksi juoksutonta tai melkein juoksutonta päivää
- Hieronta (tavoitteena tiistai)
Vk 32
- Ennen starttia (ma-pe) enintään 30km juoksua
- Kaikki juoksut kevyitä alle 10km, vauhti 4.30-5.15/km
- Hieronta tiistaina
- Tankkaus ti-to
- Perjantaina kisa

Taidan aloittaa keventelyn jo huomenna ja pitää juoksuttoman päivän. Oli nimittäin polvi taas tänään aika herkkänä.

1 kommentti:

Marko Forsell kirjoitti...

Hyvä selkeä kevennys auttaa parantamaan kaikki pienet vauriot lihaksistossa. Tuoreet ja levänneet jalat vievät pitemmälle. Saman tyyppistä kevennystä olen itsekin nyt pari kertaa onnistuneissa kisoissa käyttänyt. Kaksi viikkoa ennen kova tasavauhtinen 60 min. Viimeisellä viikolla ei juuri mitään.

Hierontaa en itse pysty ottamaan noin lähelle kisaa, pitää olla 2-3 viikkoa. Tulee löysät jalat viikoksi hieronnasta.

Hyvää keventelyä! Nyt pitäisi tosiaan malttaa olla juoksematta :D.