tiistai 27. elokuuta 2013

Ti 27.8. – Tavoitteet loppuelämälle

Tänään -

Pyöräilin sentään töihin ja takaisin. Yhteensä noin tunti. Pelotti alamäissä, kun ajoin niin lujaa;-)

Olen tässä joutunut vakavasti pohtimaan juoksuharrastustani, kun tulokset ovat olleet pitkään niin alavireisiä. Päädyin kuitenkin siihen, että Juoksija-lehden suosittelema hallitun vanhuuden turvaaminen ei riitä minulle motivaatioksi. Juoksu on kuitenkin maistunut ja kaikenlaisia uusia kokemuksia on tullut. Ja tulostasokin on pysynyt ihan riittävän hyvänä, jos sitä vertaa väestöön keskimäärin. En ole myöskään menettänyt toivoani siitä, että tulokset vielä jotenkin lähtisivät nousuun.

Näitä asioita pohtiessani mietin myös minkälaisia tavoitteita vielä asettaisin itselleni juoksun saralla. Kirjoittelin muistiin asioita, joita olen joskus halunnut tehdä tai saavuttaa. Pian huomasin, että minullahan on aika paljon vielä tekemättä tai kokematta. Niinpä tästä pohdinnasta hiljalleen syntyi, ei sen enempää eikä vähempää, kuin lista tavoitteistani koko loppuelämälleni! Sata (100) on hyvä pyöreä luku, joten 100 tavoitetta tuli tehtyä. Sen verran joustin, että jätin kuusi tavoitetta tyhjäksi, joten minulla on vielä mahdollisuus keksiä itselleni muutama uusi tavoite tulevina vuosina. Lopetan juoksun sitten, kun nuo 100 tavoitetta on saavutettu.

Kaikkihan tietävät, että tavoitteen saavuttaminen vaatii työtä ja yleensä fokusointia tavoitteeseen. Eräs viisas vanhempi mies Tiedolta joskus kertoi kuinka hänen pomonsa oli neuvonut tiimiään ohjeella ”muistakaa fokusoida kaikkeen”. Minä olen näissä tavoitteissani todellakin fokusoinut kaikkeen, sillä siellä on tavoitteita pikajuoksusta tuhansiin kilometreihin. Ja sitten on tulostavotteita, mutta paljon myös elämystavoitteita laidasta laitaan.

Listan yleistä mielenkiintoa saattaa laimentaa se, että se on sensuroitu paljon pahemmin kuin Suomen ja Kreikan välinen vakuussopimus. Pidän siis tavoitteet salaisina toistaiseksi jo ihan senkin takia, että ne saattaisivat herättää vähän turhaa hilpeyttä. Ja osaa tavoitteista olisi myös helppo sabotoida, jos ne tietäisi etukäteen. Paljastan niitä vaiheittain sitten yritysten tai toteutumisen yhteydessä. Joitakin yksittäisiä tavoitteita olen malliksi jättänyt sensuroimatta.

Nyt sitten epäilevät Tuomaat heti huutavat, että minähän voin huijata ja muuttaa tavoitteita jälkikäteen! Mutta ei huolta, sillä olen ajatellut tätä. Olen tallentanut alkuperäisen tavoitelistan avoimena, mutta kryptattuna, Word-dokumenttina nettiin tähän osoitteeseen ja kuka tahansa voi sen sieltä ladata talteen, joten en sitä pysty muuttamaan. Olen menossa ihan tästä leikistä riippumatta tekemään testamentin ensi kuussa ja pistän sinne ohjeen salasanan tekemisestä julkiseksi, jos satun kuolemaan ennen tavoitteiden täyttymistä. Muussa tapauksessa sitten paljastan salasanan itse joskus ja tavoitteet voi verifoida alkuperäisiksi. Ja enhän minä muutenkaan huijaa.

Nyt on sitten motivaatiolista valmiina ja vuosikymmenien taival edessä tavoitteiden saavuttamiseksi! Ja pistin sekaan joitakin helppoja kokemustavoitteita ettei kävisi niin, että toteutumisprosentti jää nollaan kovin pitkäksi aikaa.

10 kommenttia:

harpatti kirjoitti...

Hieno lista.
Ärsyttävästi kirjoitettu noi ennakkokommentit kun niistä ei voi arvata montakaan tavoitetta. Joitakin luulen arvaavani.

Ja sut tuntien tiedän joitakin tavoitteita jotka siellä on pakko olla mutta niitäkään en saa sijoitettua varmasti.

Seurataan mielenkiinnolla. (ja mietitään samalla miten tuon kryptauksen sais auki :)

pjh kirjoitti...

Siellä on muutama tavoite juuri sinuakin varten mietittynä;-)
Onneksi arvasin, että kryptaus yritetään murtaa, niin olin huolellinen pdf:n kanssa. Sille en voi mitään, jos joku onnistuu murtamaan Wordin kryptauksen...

Marko Forsell kirjoitti...

Mahtava lista. Tuollainen täytyy tehdä itsellekin. Tuostahan sitä ammentaa motivaatiota vuosikymmeniä.

jaha kirjoitti...

Vautsi on tosiaan hieno lista!
Voisit kyllä avata ne kohdat, joihin liittyy jäsentenvälisiä yhteenottoja kilpakumppaneita kohtaan. Tiedettäis varautua, että et niistä ilmaisia vihreitä rivejä saa. ;)

pjh kirjoitti...

Jaha, jos listalla olisi hypoteettisia päänahkatavoitteita, niin nehän vasta olisivatkin tripla-kryptattuja! Oikeita juoksijoitahan ei voi voittaa muuta kuin jollain viekkaudella, jos silläkään. Aika vähän minulla kuitenkaan on mitään sijoituksiin tai tiettyjen juoksijoiden voittamiseen liittyviä tavoitteita. Enemmän kuin nolla kuitenkin;-)

Jaavi kirjoitti...

Hauska kirjoitus ja mahtava tuo lista.

Tappi kirjoitti...

Mainio ajatus ja loistava toteutus tavoitteista. Tollaseen ei kyllä kenenkään muun innovaatio olisi riittänyt! Tekisi jo melkein mieleni alkaa listaamaan joitain omia tavoitteita kohti M50 sarjaa ja juoksun pariin palaamista :-). Siihen on onneksi vielä aikaa. Toivottavasti sulla on listalla edes yksi kestävyysurheilun kuninkuuslajiin liittyvä tavoite...

Hannu kirjoitti...

Loistava setti! Tuosta kopiot mukaan puvun povitaskuun ja juoksushortseihin niin pysyy kompassisuunta selvänä! Oletan että Jukolaneitsyyden menetys oli joku tavotteista!

Marko Forsell kirjoitti...

Tämä blogientry ei jätä rauhaan, sen verran hyvä idea tämä loppuelämän tavoitteet on. Muistin samalla tämän vanhan Dilbert stripint koskien tuota fokusointia

http://dilbert.com/strips/comic/2011-12-11/?Page=2

pjh kirjoitti...

Marko, tuo on kyllä Dilbertia parhaimmillaan;-) Täytyypä varastaa talteen...