perjantai 27. syyskuuta 2013

Pe 27.9. – Kriisi päällä!

Tänään 6km, 32min

Ap: kuntopiiri 60min.

Nyt soivat hälytyskellot rajusti! Olin taas työpaikan kuntopiirissä, eli tunti kierrettiin kuntosalissa erilaisia laitteita ja liikkeitä. Nyt oli eri ohjaaja kuin viimeksi (ilmeisesti nyt oli ns. vakio-ohjaaja). Oli nimittäin karua hommaa! Hyvin konkreettisella tasolla tulivat omat heikkoudet esille. Liikkeet olivat vaikeampia kuin viimeksi ja edellyttivät aika hyvää keskivartalon hallintaa ja varmaan erityisesti niiden syvien keskivartalon lihasten voimaa. Ja sitä siis ei minulla ole. Yhtään. Osa ongelmista oli varmasti rautakankimaisen notkeuteni ja liikekoordinaation täydellisen puutteen syytä, mutta silti olin surkeaakin surkeampi...

Paria liikettä en kyennyt tekemään ollenkaan ja muitakin vain todella surkeasti. Kyllä otti todella päähän huomata tuo totuus. Tunnustanpa tässä pari esimerkkiä ja tästä syntyvä häpeä on sitä luokkaa, että en lepää ennenkuin molemmat esimerkit onnistuvat!

1. En pystynyt nousemaan selinmakuulta seisomaan ollenkaan. Vähän niinkuin tämä liike. En siis pystynyt tuohon ilman mitään painoa ja vaikka jaloilla sai ottaa vauhtia (siis nostamalla jalat selinmakuulla ensin ylös ja pyöräyttämällä niiden avulla sitten itsensä eteenpäin). En ollut lähelläkään onnistua. Ja tuota olisi pitänyt tehdä kahvakuulan kanssa!! Muilta se näytti sujuvan yhtä helposti kuin tuossa youtube-kuvassakin... Pyysin illalla omia tyttöjä testaamaan ja helposti se heiltä onnistui. Voi itku!

2. En pysty tekemään valakyykkyä. Siis tällaista liikettä. Ja tarkoitan todellakin, että en pysty tekemään sitä edes ilman mitään painoa. Jos menen syväkyykkyyn, niin en pysty nostamaan käsiä ylös. Voiko tämä olla totta!!!

Nyt on todellakin ihan pakko tehdä jotain. Eli keskikehon treeni jatkuu.

Ip: kevyt 6.3km, 31:57, 5:04/km.

Pieni peruslenkki illalla. Ei hyvä eikä huono.

Ei kommentteja: