sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Su 8.9. – Pirkan reitillä taas

Tänään 33km, 2h 50min

Ap: pitkä 33.0km, 2:50:07, 5:09/km.

Jahan ja Hietsun kanssa pitkä maastolenkki Pirkan Hölkän reitillä Valkeakoskelta Tampereelle. Olipahan taas upea sää juosta ja mukavasti lenkki meni jutustellessa, vaikka ei ihan sitä keveintä vauhtia mentykään.

Yllättävän kivasti juoksu kulki vaikka olo ei todellakaan ole ollut tuore viime päivinä. Vähän arvelin, että nuo kaksi hurjaa tekevät oloni matkalla aika tukalaksi. Hietsu odotetusti vähän vedätti aina vauhtia tiepätkillä, mutta ei kai sitten liikaa, kun kuitenkin Hervantaan saakka meni jopa todella mukavasti. Jalat taisivat sitten tyhjentyä isoon Hervannan mäkeen ja loppu oli selvästi raskaampaa. Vaikka olinkin maalissa väsynyt, niin kyllä oli hieno lenkki!

Kokeilin muuten ensimmäistä kertaa lenkillä kompressiosäärystimiä, jotka olin saanut Oxroadultrasta. Vaikea sanoa toimivatko ne, kun en oikein tiedä miten niiden pitäisi vaikuttaa. Ainakaan niistä ei ollut mitään haittaa ja pohkeet olivat koko matkan tosi hyvässä kunnossa. Harvemmin minulla pohkeissa muutenkaan mitään ongelmia on, mutta taidan kokeilla kompressiota toisenkin kerran.

Ip: lepo.

Ei kommentteja: