Ma 31.8. - Pekingin urakka ohi

Tänään -

Lepopäivä. Vastoin yleistä käsitystä minä pidän lepopäivän silloin kun Late käskee.

Pekingin MM-kisat päättyivät eilen. On aika tehdä katsaus kuluneeseen penkkiurheiluviikkoon. Minä nimittäin katsoin jokaisen lähetyksen. Siis jokaisen. Tarkoitan niitä oikeita lähetyksiä aamulla ja iltapäivällä, enkä mitään koosteita. Ja tietenkään en katsonut avajaisia, vaan vain urheilulähetyksiä. Pidän tätä suoritusta hyvänä, koska minulla oli lisäksi erittäin kiireinen työviikko pitkine päivineen ja suoritin tunnollisesti myös kaikki Laten treenit.

Tämä huippusuoritus onnistui tietenkin vain digiboxin ja optimoinnin avulla. Aamulähetysten katsomisen aloitin aina pari tuntia suoran lähetyksen alkamisen jälkeen. Kelaamalla kaikki typeryydet yli pystyin aina kirimään ohjelman aikana takamatkan kiinni ja silti näin kaikki suoritukset. Samalla lailla katsoin iltapäivälähetykset vasta myöhemmin illalla ja siihen saakka välttelin onnistuneesti somea ja siellä päälle hyppääviä tuloksia.

Mitä siis olivat ne turhat pätkät, jotka yli kelaamalla tästä suorituksesta tuli mahdollista?
- Ohjelmien alkujen kaikki joutavat Pekingin kulttuuriin tutustumiset
- Suomalaisten urheilijoiden "kuulumiset" ja erilaiset kuvat lentokentiltä ja kummin kaimojen haastattelut Pielavedeltä
- Kaikki keihäänheiton ennakot
- Kaikki finaalien rummutukset ja hehkutukset
- Kaikki pitkitetyt esittelyt kilpailijoista
- Kaikki hidastukset viidestä eri kulmasta turvaverkkoon heitetystä moukarista
- Kaikki palkintojenjaot
- Kaikki kentän reunan "miltä nyt tuntuu"-haastattelut
- Kaikki pätkät lämmittelykentällä verkkaavista urheilijoista
- Lisäksi katsoin pikakelauksella kaikki kenttälajien "also ran"-suoritukset

Kun tuon kaiken teki, niin aika nopeasti katsoi läpi sellaisen neljän tunnin suoran lähetyksen!

Suomalaiset menestyivät odotuksiin nähden oikein hyvin ja muutenkin kisat olivat kilpailullisesti hienot. Käsittämättömin suoritus oli kiistatta Ashton Eatonin kymppiottelu. Uudeksi idolikseni nousi kuitenkin korkeuden voittaja Derek Drouin. Minä edustan sitä vähemmistöä, jonka mielestä palkintojenjaot ja kansallismielinen mitalien juhliminen on ihan turhaa puuhaa yksilöurheilussa. Se voitto ja siihen liittyvä tulos ovat ihan riittävä palkinto eikä siinä enää kannata alkaa riehua ja juosta ympäriinsä. Minun makuuni olikin täydellisesti Drouinin riemu voiton varmistuttua. Oli kyllä eleetöntä touhua, kun kisa ratkesi ja kaveri alkoi rauhassa pakkaamaan kamppeitaan samalla kun hopealle sijoittunut Kiinan poika pomppi ympäriinsä;-)

Selostajat ja kommentaattorit olivat ihan OK, mutta ei sitä viikkoa kauempaa kestä hyvääkään selostusta. Hermoille se vaan käy. Tällä kertaa en enää olisi halunnut kuulla lisää mitään seuraavista:
- "Kohta mennään isoa kovaa"
- "Kyllä Ruuskasen vedossa on tautia". (Kuulemma Ruuskasen vedossa on aina "tautia", niin että se menisi yli 90 metriä, jos lähtisi hyvään suuntaan. Hänen täytyy siis olla maailman huonoin keihäänheittäjä, kun on heitellyt varmaan 10 vuotta tautisia heittojaan saamatta yhtä ainoaa heittoa lähtemään oikein!)
- Lehtimäen ihmettelyä siitä miksi kukaan ei juokse kovempaa ja pudota Mo Farahia kyydistä. On se nyt p**kele, kun ihan asiantuntijan pitää tuollaista ihmetellä monta kertaa sekä kympin että vitosen aikana!
- Hehkutusta kuinka sisukkaita Suomen kävelijät ovat. Tämä on toistunut vuodesta toiseen. Mitä enemmän oksennetaan ja paskannetaan matkalla, niin sitä sisukkaampia ollaan. Eivätköhän ne edellä kovempaa kävelevät ole vähintään yhtä sisukkaita... Muutenkin tuo kävelyn rankkuuden jatkuva hehkuttaminen on todella väsyttävää.
- Lehtimäen viiltävät analyysit "energian säästämisestä" pikamatkojen karsinnoissa loukkaavat kaikkia joskus fysiikkaa opiskelleita.
- Ja niin paljon muuta...

Rion kisoja odotellessa...