perjantai 27. helmikuuta 2015

To 26.2. - Meripäivä

Tänään 20km, 1h 38min

Jotenkin taas ihmeen kaupalla sain mahdutettua kaksi kympin laivahölkkää Mojitojen ja Pina Coladojen väliin. Molemmat kympit melko väsynyttä perushölkkää merimaisemia ihaillen. Maata ei ole tänään ollut näkyvissä.

Ap: kevyt 10.0km, 49:32, 4:57/km.

Ip: kevyt 10.0km, 48:50, 4:53/km.

Täällä laivalla saa muuten olla todistamassa länsimaisen kulttuurin rappiota. Ja nyt en tarkoita 70-luvun jälkeistä juoksutulosten rappiota, vaikka onhan se kamalaa, että 50v vintsaaja on täällä edelleen laivan nopein.

Tällä kertaa hunningolle on mennyt uinti. Olen tehnyt havainnoivaa tutkimusta laivalla nyt useamman päivän ajan ja tulokset ovat karuja. Täällä on siis ainakin 6000 matkustajaa, eli arvioidaan nyt miesten määräksi 3000. Uima-altailla olen havainnut, että vain kaksi näistä miehistä osaa pukeutua asiallisesti altaalle: Nimittäin minä ja yksi James Bondin näköinen kaveri (keskivartalo tosin vähän heikommassa kunnossa kuin Bondilla). Kaikilla 2998 muulla miehellä on jalassaan altaassakin sellaiset melkein polviin saakka ulottuvat shortsit! Eihän niillä voi uida ja ne ovat märkinä kamalan näköiset! Ainoa uimiseen oikea asuste on tietenkin speedo-uikkari ja luulisi nyt aikuisten miesten täällä sen tajuavan, mutta ei...

Päivän kuva laivalta on Aqua-teatterista laivan perästä. On kyllä melkoinen rakennelma. Kuvassa kaksi Adonista on juuri hyppäämässä 17 metrin platformilta pieneen altaaseen. Ja jalassa on Speedot eikä mitkään perkeleen shortsit!

1 kommentti:

Veterano kirjoitti...

Ja Speedoista oikeimmat ovat tietysti ne Endurance -mallit.