lauantai 28. maaliskuuta 2015

La 28.3. - Mäkikonttausta Pyynikillä

Tänään 24km, 2h 01min

Ap: vr5 + Pyynikin TJ 7.6km 30:56 + vr3, 1:14:34, 4:47/km.

Päivän kunnon mukainen suoritus suunnistajien Pyynikin testijuoksussa. Toivoin puolisen minuuttia kovempaa aikaa, mutta ei siihen ollut mitään mahiksia. Tämä oli se vauhti mihin tänään pystyin ja pitää varmaan treenata ihan toiseen malliin, jos joskus haaveilen 30min alituksesta.

Alku oli hyvä ja kolme kilsaa meni ihan niinkuin olin suunnitellutkin. Jopa Varalan iso mäkikin meni melkein yhtä hyvin kuin ympäröivälläkin porukalla. Siinä jo ajattelin, että hyvä tästä tulee. Juoksu katkesi kuitenkin Pispalan portaisiin kuin kananlento. Kun lopulta sain ryömittyä harjun päälle Pispalan koululle, niin peli oli pelattu. Sain tuohon mäkikilsaan kulutettua taas 5.24, kun se pitäisi mennä ihan vitosen pintaan. Lisäksi happi kului mäessä loppuun enkä enää palautunut ja saanut rentoa juoksua päälle lopun alamäkikilsoihin. Jos ajattelen sitä 30min-tavoitetta, niin ekalta puolikkaalta pitää karsia noin 10s ja sitten toiselta puolikkaalta se 45s.

Vaikka tulos oli kehno, niin oli tässä jotain hyvääkin, eli otetaan tähän harpatin teesit positiivisesti:
1. Jalat toimivat hyvin eikä kipuja ollut.
2. Voitin kaikki naiset vaikka siellä oli mukana ihan urheilijan näköisiä nuoria suunnistajanaisia. Tai ainakin luulisin, että siellä edellä juosseessa isossa joukossa ei ollut naisia...
3. Juoksu tuntui helpoilla osuuksilla ihan hyvältä ja en luovuttanut missään vaiheessa. Lisäksi palauduin nopeasti.

Taisin muuten lupautua mittaamaan testijuoksun reitin, jos sitä nyt ylipäänsä voi järkevästi määritellä. Siellä on niin monta kohtaa, joissa reitti on melko epämääräinen. Suunnistajilla kun on tuo oikominen jotenkin DNA:ssa ja siellä juostaan ihan mistä sattuu. Nytkin juostiin näkötornille saavuttaessa eri reittiä kuin mitä viime kerralla (minä siis vain seurasin muita, kun en tunne reittiä).

Sen verran tuo oma surkea mäkikunto harmittaa, että ensi viikolla alkaa uusi 4-5 viikon harjoitusjakso, jossa kerta viikkoon on mukana mäkirääkki. Vain kaksi sanaa: Lukonmäki! Kylläpä se näyttää helpolta ilmakuvassa.


Ip: kevyt 8.5km, 46:13, 5:26/km.

Iltalenkki matolla yhden House of Cardsin verran.

Huomenna taas järvenkierto normikaavalla: Porsche 8.30 ja Pulju 9.00. Ja ajat siis tietysti kesäaikaa.

5 kommenttia:

Mika Perkiömäki kirjoitti...

Hyvä aikahan tuo on, vastaa kaavani mukaan Teivossa aikaa 18.34.

Vähän jäi vaivaamaan, mikä on se toinen sana.

Unknown kirjoitti...

Menee alle 30min notta napsuu ku teet muutaman viikon mäkitreenit. Tossa mäkihommassa huomasin melkeinpä samanlaisen kehityskaaren kuin jos jäättää veekot pois nii vauhdit katoo. Härmässä sanotahan notta voiman hankinta ei ole ongelma, mutta sen irtiotossa voi akseli mennä mutkalle.

pjh kirjoitti...

^^Kiitos rohkaisusta keem! Pyynikin aikani tosiaan saattaa mäkikyvyttömällä vastata Teivon 18.34-aikaa. Mutta Teivohan oli kaksi viikkoa sitten, joten nyt kunnon pitäisi olla jo parempi... Jotain 18.15.
"Toinen sana" sen sijaan oli vanha Hollywoodin tehokeino kiinnittää lukijan huomio;-) Kuten vaikkapa legendaarisessa Tank Girlin quotessa "I have two words for you. Brush your teeth!" (https://youtu.be/DQ4zMAbjpJk?t=10s).

pjh kirjoitti...

^Jari, pianhan tuo sitten nähdään. Testijuoksut ovat tältä kaudelta ohi, mutta yritän käydä omatoimisesti vielä kevään aikana kokeilemassa kunhan saan Lukonmäkeä muutaman kerran sahattua. Ja pitää tehdä 1-2 porrastreeniäkin ja opetella mikä tekniikka on vauhti/kuluttavuus-akselilla tehokkain. Reipas kävely kaksi askelmaa kerrallaan saattaa olla paras ja yhtä nopea kuin juoksu yksi askelma kerrallaan. Sen sijaan juoksu kaksi askelmaa kerrallaan tappaa todella tehokkaasti.

Mika Perkiömäki kirjoitti...

Tokihan kunto on parantunut kun vauhti on käytännössä sama kuin Teivossa vaikka mäkitreeniä ei ole edes tehty!

Pitäisi itekin tässä saada mäkiä tehtyä, voisi kiinnostaa lähteä mukaan yrittämään sub-30:tä, joka multakin on tekemättä. Tai ainakin jänikseksi portaisiin asti. :)