maanantai 9. maaliskuuta 2015

Ma 9.3. - Lepopäivä + magnesium

Tänään -

Maltoin sitten olla juoksematta. Tuskin tämä yksi päivä silti jalkoja mihinkään palauttaa. Paras kuitenkin levätä, kun huomenna uhosin lähteväni tekemään vk-treeniä maineikasta espanjalaista urheiluseuraa edustavan sub240-maratoonarin kanssa.

Tässä hiljan tuli postilaatikkoon uusi Juoksija-lehti. Tämä uusin numero oli kyllä pieni pettymys. Ensinnäkään siinä ei ollut yhtään kuvaa meikäläisestä, kun olen kuitenkin tottunut viime aikoina olemaan lähes joka numerossa. Mutta erityisesti siinä oli aivan raivostuttava artikkeli magnesiumista lisäravinteena.

Aina silloin tällöin joku kirjoitus jossain lehdessä ottaa aivoon oikein kunnolla ja ihmettelen kuinka kukaan voi kirjoittaa tuolla tavalla. Kirjoitushan oli pääosin aivan asiallinen ja valitukseni kohdistuukin aivan tiettyyn äärimmäisen oleelliseen yksityiskohtaan, joka tuostakin jutusta puuttui. Ja kun vielä arvaan, että se oli jätetty pois mitä typerimmästä "kyllä-minä-tiedän-parhaiten" syystä...

Artikkelissa sanottiin, että useimmat saavat riittävästi magnesiumia ravinnostaan vaikka liikunnan takia tarve olisikin hieman suurempi. Näin varmasti onkin. Sitten siinä sanottiin, että kramppeihin ja muihin yleisesti uskottuihin juttuihin magnesiumilla tuskin on juurikaan vaikutusta. Tiedetään, ja olen lukenut saman monta kertaa uskottavista lähteistä. Sitten sanottiin kuitenkin myös, että magnesium on elimistölle tärkeää satoihin prosesseihin ja puutteesta varmasti on haittaa, jos puutetta on. No niinpä! Ja sitten sanottiin, että puutteen selvittämiseksi voi pitää kirjaa syömisistä ja käydä lääkärillä tutkimuksissa ja tehdä sitä tai tätä. Loppupäätelmä siis oli, että ei kannata syödä lisämagnesiumia (ellei ole päiväkirjojen ja tutkimusten avulla ensin varmistanut puutetta).

No, mikä tässä oli sitten vikana? No se, että siinä ei sanottu mitään siitä onko lisämagnesiumista haittaa!!! Minä tulkitsen sen niin, että ei ole. Nämä terveyspellet arvaavat aina tavallisten ihmisten prioriteetit väärin. Aina oletetaan, että tarpeettomia juttuja ei kannata tehdä varmuuden vuoksi. Minusta kannattaa, jos siitä ei ole mitään vaivaa ja on pienikin mahdollisuus, että siitä on hyötyä. Vain haitallisia asioita ei kannata tehdä. Arvaa kumpi on helpompaa: pitää päiväkirjaa jokaisen suupalan magnesiumista vai syödä päivittäin 375mg magnesiumtabletti, jonka jälkeen vajausta ei ole ja mitään tutkimuksia ei tarvita?

Minähän en ole vuosiin syönyt mitään magnesiumlisää, mutta nyt heti aloitin ihan vain kostoksi. Onneksi lääkekaapissa oli vielä täysi purkki odottamassa. Toivottavasti seuraavassa numerossa on juttu kalsiumista. Aion tästä lähtien syödä kaikkea, mikä Juoksija-lehden mielestä on tarpeetonta.

4 kommenttia:

Jaavi kirjoitti...

Ai että on aina hauskaa, kun otat "lämpöä" jostain asiasta. No määkin oon syönyt magnesiumia, kalkkia, D-vitamiinia ja jopa C-vitamiinia varmuuden vuoksi jo useita vuosia. Olisikohan ylimäärällä syy kaikkiin "vaivoihin"? Hih!

pjh kirjoitti...

^Jaavi,
No sinähän olet juuri järkevä!
Minulta tuo on taas jäänyt, mutta nyt alan taas syödä kaikkea mitä apteekista löytyy. Kun ei ole haittaa ja voi vahingossa olla hyötyä, niin tietenkin kannattaa;-)
Minulla listalla siis Mg, Ca, C-vitamiini, D-vitamiini, Zn, Fe, B-vitamiini, Omega-3 ja vielä varmuudeksi ainakin Berocca ja on oli siellä jotain muutakin. Yli vuodeksi olin unohtanut tämän tärkeän pilleri-cocktailin, mutta nyt taas mennään...
Kiitos Juoksija-lehti!

muta kirjoitti...

Olen kanssa syönyt magnesiumia jo yli 10 vuotta sen 350mg per päivä. Tässä sitä vielä naputellaan. Olisko joku asia paremmin jos jättäisin mg:n pois. Vaikee sanoa. Mutta kun ei paremmasta tiedä niin näillä mennään.

pjh kirjoitti...

Kyllä minäkin söin mg:ta pari vuotta kunnes se taas jäi. Otinpa taas Mg:n ohjelmaan monen muun aineen kanssa. Luultavasti ihan turhaa, mutta se pieni madollisuus ilman haittaa vaan houkuttaa...