lauantai 29. kesäkuuta 2013

La 29.6. – Alamäkeä...

Tänään 16km, 1h 16min

Ap: surkea 15.5km, 1:16:19, 4:56/km.

Tämä juoksu saa ehdottomasti paikan Hall of Famessa yhtenä kaikkien aikojen huonoimmistani. Nyt on montun pohjalle räjäytetty vielä lisäsyvennys oikein kunnolla.

Ideana oli kokeilla lenkin keskellä jotain reippaampaa juoksua, mutta jo 4.20-4.30/km-vauhti oli ihan kamalaa raastoa. Vähän aikaa sinnittelin, mutta sitten kävelypätkiä tuli niin paljon, että jätin leikin sikseen. Syke-etenemä alle kaiken arvostelun. Enpä ole moista kokenut, eli nyt on jotain pahasti pielessä. Toivottavasti vain ylirasitusta jaloissa, mutta vaikutus on kyllä aika dramaattinen.

Onpa muuten ikävä huomata, että suorituskyky ei ole romahtanut vain juoksussa vaan muillakin alueilla. Ja tällä tarkoitan tietysti jäätelön syöntiä. Tässä viime viikon aikana olen ihmeekseni huomannut, että Aino-paketit alkavat tökkiä toisen puolikkaan aikana ja rentous häviää. Viimeiset metrit ovat ihan väkisinsyömistä. Nuorena (lue: kolme vuotta sitten) ainoa ongelma Aino-paketin jälkeen oli se, että kuinka maltan olla avaamatta heti toista pakettia.
Juoksussa olen joutunut nöyrtymään tyttöjen reitille ja Ainojen suhteen kävi nyt vähän samalla tavalla. Eilen kaupassa sitten häpeillen lapioin kylmälaukkuun *puolen litran* Ainoja ja toivoin ettei kukaan tuttu huomaa alennustilaani. Ja eihän niissä puolen litran paketeissa ole edes tarjolla mustikkapiirakkaa, mutta näillä mennään...

Ip: lepo.

Yritetään pikapalautumista.
Mielenkiinnolla odotan mitä tapahtuu huomisella pitkiksellä.

Ei kommentteja: