sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Su 27.3.

Tänään 22.6 km, 2h 04min.

Ap: 22.6km, 2:04:24, 5:30/km.

Luminen lenkki aamulla. Luotettava Hondamme oli feilannut katsastuksen, joten ajoin sen huoltoon Lielahden Veholle ja juoksin sieltä Rajasalmen sillan ja Pirkkalan kautta kotiin. Uutta lunta oli satanut pari senttiä ja koko reitti oli luminen. Oli hankala juosta, kun lumen takia ei nähnyt missä oli jäätä ja missä hiekkaa. Tällaisella kelillä olisi vain pitänyt pysyä sisällä. Juoksu oli juuri niin lennokkaan tuntuista kuin mitä kellokin kertoi.

Takareidet odotetusti kipeät ja vasen polvikin vaivasi pitkin matkaa. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun sunnuntaipitkällä katsoin kelloa jo ennen ekan kilsan täyttymistä ja mietin, että paljonko on vielä jäljellä... Onneksi oli maratoonarin pullovyö mukana, niin odottelin vain aina seuraavaa juomarastia ja loppuihan se matka joskus.

Sisäinen intiaanini heräsi, kun tutkin erilaisia jälkiä uudessa lumessa. Askelpituudesta ja kauniista helminauhan mallisista juoksujäljistä päättelin, että kaksi urheaa Pirkkalan miestä oli ilmeisesti juossut järven kierron vastakkaiseen suuntaan noin tuntia minua ennen.

Ip: lepo.

Ja pakkohan se oli taas tehdä lumitöitä. Huolellisuustaso on alkutalveen verrattuna melkoisesti laskenut;-) Oli muuten 22. lumityörupeama tänä vuonna, kun viime vuonna samaan aikaan oli takana jo 28 lumityöt ja siihen se sitten viime vuonna jäikin. Hieman haaveilen jo siitä, että kolaan ei tänä keväänä enää koskettaisi.

Huomenna on taas matka Lontoon suuntaan. Hotelli on näemmä kohtalaisen lähellä Hyde Parkia, mutta voi olla vaikea ehtiä lenkille. Täytyy tehdä tarkat laskelmat, että kannattaako juoksuvermeitä raahata mukaan lainkaan.

Ei kommentteja: