Ke 16.5. – Haavisto-Lukonmäki 8-0

Tänään 16km, 1h 26min

Ap: lepo.

Lepoa ja panikointia päivän harjoitusta odotellessa…

Ip: vr4 + 8 x Lukonmäki ylös / alas + vr4 (yht. 16.4km), 1:25:35, 5:14/km.

Kevään neljäs ja viimeinen Lukonmäen mäkiharjoitus. Pieni paniikki oli päällä edellisestä illasta alkaen, kun silloin päätin tästä harjoituksesta. Onneksi töissä oli kiireinen päivä, niin ei ehtinyt liikaa etukäteen miettiä hapotusta.

Verkka kotoa Lukonmäkeen ja odotetusti olo tuntui huonolta ja tukkoiselta, kun kroppa etsi tekosyytä välttää tuleva hauskuus. Keskeyttäminen tai peruminen ei kuitenkaan vakavasti edes käynyt mielessä, joten kai tässä luonnekin on vähän vahvistunut. Ekassa vedossa vasen nivunen vähän vihloi ja epäilin ettei se kestä, mutta ei se enää lopuissa vedoissa mennyt yhtään huonommaksi.

Tavoitteena oli siis kahdeksan vetoa kuten viimeksikin (10 päivää sitten), mutta keskari piti saada alle 2.40 (viimeksi 2.41). Eka veto meni 2.35 ja säikähdin, että näinkö tuli aloitettua liian lujaa. Puuskutinkin selvästi kovemmin kuin edellisen kerran ekassa vedossa, mutta toisaalta ekaan vetoon kuuluu aina shokkivaikutus ja seuraavat yleensä menevät paremmin. Kevensin pariin seuraavaan vetoon, mutta aika pysyi samana paremmalla fiiliksellä. Sitten veto kerrallaan kello pysähtyi aina samalle 2.35-2.36 välille väsymyksen hiljalleen lisääntyessä. Kuudes ja seitsemäs veto ottivat jo jalkoihin enemmän, mutta vauhti pysyi samana. Niinpä siis vedin seitsemän vetoa sekunnin sisään kaikki! Lihasmuisti on ihmeellinen asia, kun kelloon katsomatta tuo meni noin tarkasti aina samaa vauhtia.

Viimeinen veto sitten tuttuun tyyliin maksimilla ja kyllä siinä mäen loppuosassa elävästi palasi mieleen Selinin loistavat Ranskan ympäriajon selostukset Alp de Huezilta ja muualtakin, missä Selin lakonisesti silloin tällöin totesi kärsivää pyöräilijää katsellessaan, että ”happi on kiva asia”. Siinä kun mäen päällä levytin hiekalla ja yritin hikiverhon läpi lukea kelloa, niin se näytti kai 2.23. Eli viimeinen maksimivetokin parani reilun viikon takaisesta 5 sekuntia. Vetojen keskari oli 2.34, eli parannus 7s!!

Tulipahan todistettua, että harjoitus kehittää. Kaapon kanssa tasan viisi viikkoa sitten juoksin viisi vetoa 2.43-keskarilla ja niistä viimeinen maksimilla 2.36. Nyt meni kaikki kahdeksan yhtä kovaa tai kovempaa kuin tuo ekan kerran maksimi ja keskari parani melkein 10s vaikka vetoja oli kolme enemmän. Nyt on varmaan tästä harjoituksesta revitty irti se hyöty mitä siitä on saatavissa. Ja pakko on myöntää, että ei enää henkinen kantti kestäisi yrittää tuosta kovempaa. Jotain lyhyttä jyrkkää tai pitkää loivaa mäkeä voisi vielä joskus juosta, mutta Lukonmäki on pannassa loppuvuoden. En mene sitä ylös muuta kuin autolla tai Cancellaran sähköpyörällä.

Hyvä juoksu parempi mieli!