torstai 3. joulukuuta 2015

To 3.12.

Tänään 20km, 1h 50min

Ap: lihaskunto 60min + kevyt 6.0km, 32:35, 5:26/km.

Kuntopiiriä kotona ja päälle aamuhölkkä matolla.

Ip: kevyt 14.3km, 1:17:20, 5:24/km.

Iltalenkki Tampereen puolikkaan etelälenkillä Iinan teatterin aikana. Jalat olivat hyvällä tavalla väsyneet edellisten päivien ja tämän aamun treenistä. Hissuttelin lenkin niin palauttavana kun osasin, ja mukavastihan tuo lopulta meni.

Lenkin jälkeen ei sitten mennytkään niin mukavasti, kun kävin bonuskaupassa ostoksilla. Ilmeisesti jouluhelvetti on alkanut, kun parkkipaikka oli aivan täynnä ja kaupassa kassajonot kiemurtelivat hyllyjen välissä. Siinähän ei nyt vielä olisi mitään, mutta taas olivat kaupan päälliköt keksineet järjestää hyllyjä uuteen järjestykseen. Sitä ei meikäläinen jaksa kestää ja ymmärtää, että miksi asiakkaita kiusataan ihan vain siirtämällä tavaroita uusiin paikkoihin. Ja vielä useita kertoja vuodessa! Toivottavasti pääsen vielä joskus jonkun kaupan hallitukseen, niin torppaan kaikki hyllysiirrot alkuunsa. Vaikka eihän minultakaan nyt löydy selkärankaa senkään vertaa, että alkaisin boikotoida tuota kauppaa.

Ei kommentteja: