tiistai 16. huhtikuuta 2013

Ti 16.4. – Lukonmäki, osa 1

Tänään 18km, 1h 31min.

Ap: kevyt 6.0km, 31:52, 5:19/km + hieronta.

Aamulenkki matolla. Väsynyttä oli tällä kertaa, kun yöuni jäi lyhyeksi.
Lenkin päälle vielä hieronta. Ei pienintäkään ongelmaa tuntunut jaloissa.

Ip: vr4 + 4 x Lukonmäki / n. 5min + vr4 (yht. 11.8km), 59:33, 5:03/km.

Vähän piti miettiä uskallanko uhmata hierojan kirousta kovalla treenillä, mutta lähdin kuitenkin Lukonmäkeen. Tämä oli tällä viikolla aikataulullisesti sopivin hetki tehdä mäkitreeni. Etureidet olivat kuitenkin jo verkassa todella veltot. Olen ennenkin huomannut, että hieronta vie voimat pois jaloista, jos lihakset eivät ole hieronnassa tukkoiset. Jos taas jalat ovat tukossa, niin hieronta avaa kivasti ja juoksu sujuu hyvin jo samana päivänä. Ei ehkä ollut ihan fiksuin idea juosta mäkeä tänään.

Polleana poikana ajattelin juosta aluksi ”varovasti vain 6 vetoa”. Joopa joo;-) Viime keväänähän tein neljä Lukonmäki-treeniä kovenevin vauhdein ja niistä kahdessa viimeisessä 8 vetoa. Nyt kaiken lisäksi mäessä oli aika raaka vastatuuli, joka söi miestä oikein kunnolla. Ekan vedon jälkeen olin kyllä nöyrää poikaa, kun puolitajuttomana haukoin henkeä mäen päällä. Oli ihan hilkulla, ettei treenistä tullut 1 x Lukonmäki. Pitkissä palautuksissa sain kuitenkin sen verran koottua itseäni, että tein sentään neljä vetoa. Vauhdit vedoissa olivat tänään ihan OK (keskari 2:32) ja ehkä tässä tapahtuu nopeaa kehitystä seuraaviin treeneihin ja jaksan useamman vedon ensi kerralla.

Meikäläisen kintuille tämä Lukonmäki-treeni on kyllä kovinta mitä voin kuvitella. Jotain treenivaikutusta tällä on pakko olla.

1 kommentti:

pasi.koskinen kirjoitti...

Satuin ajamaan työautolla ohi kun olit menossa alaspäin.

Eipä lievää kalpeutta kummempaa...

Ei voinut torveakaan soittaa kun oli asiakas kyydissä.

Hyvää kevättä !