torstai 3. lokakuuta 2013

To 3.10. – TP pilasi treenin

Tänään -

Ap: lepo.

Ip: ulkoilua 80min.

Kävin jatkamassa Kaupin kiintorastien etsimistä. Olin suunnitellut hienon 6.2km pitkän 17 rastin radan, joka piti suorittaa ennätysajassa 80 minuutissa. Pieleenhän se meni, eli jouduin jättämään kesken 10 rastin jälkeen, kun aika oli täynnä. Syyllinen epäonnistumiseen on helppo löytää: Tampereen Pyrintö!
Lähdin liikkeelle suurin odotuksin ja huolellisesti keskittyen. Kyllä masensi, kun en löytänyt ensimmäistä rastia. Etsin sitä pitkään ja lopulta luovutin. Ja tietenkin toiveet hyvästä suorituksesta olivat menneet. Kaksi muutakin rastia jäi löytymättä. Mutta kivahan tuolla silti oli vaeltaa, kun oli toipunut alun pettymyksestä.

Mielestäni pysyin nyt aika hyvin kartalla ja Kaupin mäkisessä maastossa osasin jopa lukea korkeuskäyriä ja maastoa. Siksi tuo rastien löytymättömyys harmittikin tavallista enemmän. Ainoa selitys siihen on, että rasteja ei siellä ollutkaan, eli Pyrintö on laiminlyönyt kiintorastien ylläpidon.
Puuttuvat rastit olivat 14, 18 ja 22. Varsinkin rastilla 18 olin ihan 100-varmasti oikeassa paikassa ja tunnisteena oli kivi, joka oli ihan tasan tarkkaan se kivi, jonka luona olin. Ja kun Quickroutesta katselin, niin kyllä minä ihan rastin päällä olen pyörinyt noilla kahdella muullakin rastilla, mutta niissä tunniste oli vähän epämääräisempi. Olen siis 100-varma, että rastia 18 ei metsässä ollut, 90-varma, että rasti 22 puuttui ja 80-varma rastista 14.

1 kommentti:

harpatti kirjoitti...

Pelottavan nopeeta kehitystä.