lauantai 14. joulukuuta 2013

La 14.12. – TC2

Tänään 17km, 1h22min.

Eipä jäänyt tästä päivästä lapsille kerrottavaa.

Ap: vr4km, vr4 + Teivocup 5.0km (18:51) + vr4 (yht 16.8km), 1:21:43, 4:53/km.

Kokeilin varhain aamulla pientä mattolenkkiä valmisteluna Teivocupiin. Syke oli 4km hölkässä ihan älyttömän korkealla (myös leposyke), mutta kuvittelin jalat vähän tuoreemmiksi kuin eilen, ja niinpä päätin lähteä Teivoon.

Teivo olikin sitten pettymys. Kyllähän minä ihan hyvin tiedän, että millään ei ole mihinkään mitään vaikutusta, mutta silti jotenkin sitä aina erehtyy toivomaan, että treenistä olisi hyötyä. Viime viikkojen treeni oli sujunut ihan hyvin ja mielestäni olen selvästi paremmassa kunnossa kuin kuukausi sitten TC1:ssä. Kello oli kuitenkin eri mieltä.

Kyllä minä alkuverkassa jo tiesin, että juoksu ei kulje ja jalat (takareidet) olivat kelvottomat. Kääntöpaikalla olin ajassa 9:12 vielä pari sekuntia edellistä juoksua edellä, mutta hyydyin paluumatkalla sitten muutaman sekunnin enemmän kuin viimeksi. Mutta en siis missään vaiheessa edes alussa ollut odottamassani vauhdissa. Hyvä porukkakin olisi ollut tarjolla sinne 18:30-18:40-vauhtiin, mutta en pysynyt mukana 3km jälkeen. Ja pahinta on, että Tappi hengitti loppusuoralla jo ihan niskaan. Jos tämä trendi jatkuu, niin Tapilta tulee kunnolla pataan kuukauden kuluttua.

Ip: lepo.

Ei huvittanut edes tehdä lankkua tänään, joten jätin loppuhuipennuksen huomiselle ja toivottavasti paremmalle fiilikselle. Tappi ehti jo Teivossa kehuskella tehneensä 6min lankun, niin sekin vei hommasta vähän hohtoa. Huomenna on kuitenkin pakko saattaa tuo projekti päätökseen.

Huomenna on järvenkierto perinteisellä kaavalla. Käyttöauto 8.27, pulju 9.00, Arskan grilli 9.00, Savupojat 9.18, Rajasalmen sillan kahvila 9.23.
Rohkeasti mukaan vaan!

2 kommenttia:

jaha kirjoitti...

Jokos fr620 on asetuksien puolesta säädöissä? Minkäslaisilla arvoilla teivo liikahti? Saitko myös arviota, kauanko palautumiseen menee?
Ps. mäkin oon tuon 620:n hankkinut ja kun pääsen tästä takas juoksun pariin, niin se on ruvettava arvoja vertailemaan. :)

pjh kirjoitti...

Kyllä arvot muuttuvat koko ajan järkevämmiksi, mutta vielä on matkaa. Aamun 4km hölkkä matolla oli TE 3.1 ja TC2 oli TE 4.5. Varmaan oikeasti ekan arvon olisi pitänyt olla paljon pienempi ja tokan ehkä jopa vähän suurempi. Muutos on oikeaan suuntaan.

Pari tuntia ennen TC2:n alkua mittari piippasi ja sanoi, että minun pitää levätä 48h;-) Ei oikein onnistunut, kun kisa oli juuri edessä.

Vielä en oikein osaa noita palautusarvoja katsella, mutta kyllä mittari on koko ajan itsekseen päivitellyt arvoja ja olen optimistinen.